Lomapäiviin kohdistuu monenlaisia odotuksia ja toiveita, myös paineita siitä, että pitäisi tehdä erityisiä asioita. Mieleenpainuvimmat hetket eivät kuitenkaan aina synny matkalla tai erityisissä tekemisissä. Yhdessä tekeminen ja lempeä läsnäolo on usein kaikkein tärkeintä. Skrollaa alas ja lue vinkit siihen, miten lasten jooga voi tuoda mielekästä tekemistä lomapäiviin!
Loma-aika tuo esiin sekä lasten että meidän aikuisten odotuksia ja toiveita. Mielessämme arvotamme usein korkealle erityiset tekemiset kuten matkat, huvipuistokäynnit ja juhlat. Merkityksellisimmät muistot saattavat silti syntyä tavallisissa hetkissä. Sellaisissa, joissa todella pysähdymme olemaan, kohtaamaan ja iloitsemaan yhdessä.
Joogakamujen vinkkien avulla luot lomapäiviin hauskoja ja arvokkaita hetkiä vaikkapa omalla kotipihallanne tai sadepäivän iloksi. Yhteiset joogahetket tuovat lomapäiviin suoritusvapaata liikettä, lempeää läsnäoloa sekä kehotietoisuutta. Siis aineksia, jotka tukevat sekä lasten että meidän aikuisten hyvinvointia, palautumista ja kykyä nauttia vapaa-ajasta.
Tutut paikat ja rutiinit ovat lapsille tärkeitä. Tehkää joogarentoutusretki suosikkipaikkaanne joko mielikuvituksen avulla tai oikeasti. Valitkaa haluamanne joogaliikkeet ja keksikää niille retkipaikkaanne sopivat nimet. Retken päätteeksi pötkötellään Jalat seinällä tai vaikkapa rantakivellä ja rentoudutaan tyytyväisinä mukavasta seikkailusta.
Joogahuvipuistossa
Elämässä tarvitaan myös vauhtia, hassuttelua ja riemua. Lasten jooga voi olla vauhdikastakin – ihan niin kuin elämäkin toisinaan on. Mikä joogaliike voisi olla vuoristorata tai karuselli? Entä miten hassuja ilmeitä voitte tehdä kummallisten peilien edessä? Huvipuistossa hengitellään Viileitä ja lämpimiä helpotuksen huokauksia, kun päästään kummitusjunasta pois.
Maailmanympärimatkalle mielikuvituksen siivin
Luovuus, mielikuvitus ja leikki ovat hyvinvoinnin tärkeitä tukipilareita. Mielikuvitusmatkalla voi lasten joogassa kulkea minne vain, vaikkapa koko maailman ympäri. Valitkaa kiinnostavat matkakohteet ja niihin sopivat liikkeet. Ehkä näette matkallanne villejä Poneja, värikkäitä Leijoja tai nopeita Veneitä. Lopuksi voidaan rauhoittua Huomioimaan koko keho ja aistimaan kehon tuntemuksia hauskojen kokemusten jälkeen.
Hengittelyhetkiä hermostolle
Kun rauhoitumme havainnoimaan hengitystämme yhdessä lasten kanssa, rauhoittuu sekä oma että lapsen hermosto. Kokeilkaa ottaa aikaa yhteiselle hengittelyhetkelle pian heräämisen jälkeen tai illalla ennen nukkumaanmenoa. Pupu tuo virkeyttä väsyneisiin hetkiin, Karhu levollisuutta rauhoittumiseen. Huomaan hengitykseni tukee hengitystietoisuutta ja auttaa laskeutumaan tähän hetkeen.
Lempeän läsnäolon askeleet
Luonnossa liikkuminen auttaa säätelemään stressiä ja tukee monin tavoin hyvinvointiamme. Loma kutsuu liikkumaan lähiluonnossa tai tekemään retkiä ihan uusiin paikkoihin. Voitte kokeilla tehdä Tietoisen kävelemisen harjoitusta vaikkapa metsässä, mökkipolulla tai omalla pihallanne. Ehkä kokeilette erilaisia tapoja kävellä – hitaasti hiipien, nopeasti kipittäen ja aivan hassusti höpsötellen.
Myötätuntoa ja välittämistä
Kun itsellä on hyvä olla, voi välittää myötätuntoa ja lempeyttä myös toisille. Ja toisinpäin: kun harjoittelee lähettämään myötätuntoa ja välittämistä toisille, vahvistaa samalla omaa hyvinvointiaan ja itsemyötätuntoa. Joogakamujen Kolme rauhallista hengitystä eli pienoiskokoisen ystävällisen asenteen meditaation myötä voi luoda pieniä mutta sitäkin tärkeämpiä lempeyden hetkiä.
Iloa ja innostusta yhteistyöstä
Upeat aivomme rakastavat toisten ilmeiden, eleiden ja liikkeiden peilaamista. Yhdessä voitte Luoda äänimaailman taputellen, naputellen tai vaikkapa tömistellen. Ehkä keksitte yhdessä rytmejä, joita voitte toistaa ja jotka saavat hymyn huulille ja aivojen peilisolut hykertelemään tyytyväisinä.
Joogakamuista tutut harjoitukset on merkitty tekstiin kursiivilla. Aikaisempaa joogakokemusta ei harjoituksiin tarvita, ja myös aikuiset ovat tervetulleita joogaamaan Joogakamujen kanssa. Harjoitukset ovat helppoja, turvallisia ja innostavia – jokainen lapsi osaa joogata!
Tämä haastattelu on julkaistu joogalehti Anandassa v. 2015. Kirjoittaja: Pete Leppänen Joogeja on harvemmin totuttu näkemään rockklubien tanssilattioilla vääntämässä asanaharjoitusta metallimusiikin tahtiin. Ihan yhtä epätodennäköiseltä ajatukselta voi tuntua stereotyyppinen hevari joogamatolla hikoilemassa asanasta toiseen.
Syventävä koulutus alkaa keväällä 8.3.2025 Terra Soul Jooga -harjoittelun ytimessä on luovuus, kokemuksellisuus ja luontoyhteys. Yhdistelemme opetuksessa lähestymistapoja Vanda Scaravellin perinnöstä, vijnanajoogasta, somatiikan menetelmistä ja vapaasta liikkeestä. Inspiroidumme luovuuden monimuotoisuudesta, sekä juurrumme pohjoisen luonnon rytmeihin ja rituaaleihin. Ihminen on jatkuvassa yhteydessä ympäröivään maailmaan. Myös hermostomme säätelevät toisiaan kohdatessamme. Tarinamme maailmasta perustuvat hermostomme tilaan. Hermosto on …
Lasten suursuosikit Mimmit ovat ilahduttaneet lapsia ja aikuisia jo yli 10 vuotta levyillä, TV-sarjoissa, animaatioissa, konserteissa, kirjoissa! Mimmit on yksi Suomen tunnetuimmista lastenmusiikkiyhtyeistä. Mimmit ovat tehneet yli 600 konserttia Suomessa ja ulkomailla ja julkaisseet kuusi kehuttua levyä. Olen huhkinut Mimmien vahvan ja supervärikkään, hahmoja pursuavan visuaalisen brändin takana ja luonut 10 vuoden ajan Mimmit-musiikkiyhtyeen kuvallisen …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön, tallentamisen, kaupan ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Mitä tehdä lasten kanssa lomalla – Lue suoritusvapaat vinkit
Lomapäiviin kohdistuu monenlaisia odotuksia ja toiveita, myös paineita siitä, että pitäisi tehdä erityisiä asioita. Mieleenpainuvimmat hetket eivät kuitenkaan aina synny matkalla tai erityisissä tekemisissä. Yhdessä tekeminen ja lempeä läsnäolo on usein kaikkein tärkeintä. Skrollaa alas ja lue vinkit siihen, miten lasten jooga voi tuoda mielekästä tekemistä lomapäiviin!
Loma-aika tuo esiin sekä lasten että meidän aikuisten odotuksia ja toiveita. Mielessämme arvotamme usein korkealle erityiset tekemiset kuten matkat, huvipuistokäynnit ja juhlat. Merkityksellisimmät muistot saattavat silti syntyä tavallisissa hetkissä. Sellaisissa, joissa todella pysähdymme olemaan, kohtaamaan ja iloitsemaan yhdessä.
Joogakamujen vinkkien avulla luot lomapäiviin hauskoja ja arvokkaita hetkiä vaikkapa omalla kotipihallanne tai sadepäivän iloksi. Yhteiset joogahetket tuovat lomapäiviin suoritusvapaata liikettä, lempeää läsnäoloa sekä kehotietoisuutta. Siis aineksia, jotka tukevat sekä lasten että meidän aikuisten hyvinvointia, palautumista ja kykyä nauttia vapaa-ajasta.
Tutut paikat ja rutiinit ovat lapsille tärkeitä. Tehkää joogarentoutusretki suosikkipaikkaanne joko mielikuvituksen avulla tai oikeasti. Valitkaa haluamanne joogaliikkeet ja keksikää niille retkipaikkaanne sopivat nimet. Retken päätteeksi pötkötellään Jalat seinällä tai vaikkapa rantakivellä ja rentoudutaan tyytyväisinä mukavasta seikkailusta.
Elämässä tarvitaan myös vauhtia, hassuttelua ja riemua. Lasten jooga voi olla vauhdikastakin – ihan niin kuin elämäkin toisinaan on. Mikä joogaliike voisi olla vuoristorata tai karuselli? Entä miten hassuja ilmeitä voitte tehdä kummallisten peilien edessä? Huvipuistossa hengitellään Viileitä ja lämpimiä helpotuksen huokauksia, kun päästään kummitusjunasta pois.
Luovuus, mielikuvitus ja leikki ovat hyvinvoinnin tärkeitä tukipilareita. Mielikuvitusmatkalla voi lasten joogassa kulkea minne vain, vaikkapa koko maailman ympäri. Valitkaa kiinnostavat matkakohteet ja niihin sopivat liikkeet. Ehkä näette matkallanne villejä Poneja, värikkäitä Leijoja tai nopeita Veneitä. Lopuksi voidaan rauhoittua Huomioimaan koko keho ja aistimaan kehon tuntemuksia hauskojen kokemusten jälkeen.
Kun rauhoitumme havainnoimaan hengitystämme yhdessä lasten kanssa, rauhoittuu sekä oma että lapsen hermosto. Kokeilkaa ottaa aikaa yhteiselle hengittelyhetkelle pian heräämisen jälkeen tai illalla ennen nukkumaanmenoa. Pupu tuo virkeyttä väsyneisiin hetkiin, Karhu levollisuutta rauhoittumiseen. Huomaan hengitykseni tukee hengitystietoisuutta ja auttaa laskeutumaan tähän hetkeen.
Luonnossa liikkuminen auttaa säätelemään stressiä ja tukee monin tavoin hyvinvointiamme. Loma kutsuu liikkumaan lähiluonnossa tai tekemään retkiä ihan uusiin paikkoihin. Voitte kokeilla tehdä Tietoisen kävelemisen harjoitusta vaikkapa metsässä, mökkipolulla tai omalla pihallanne. Ehkä kokeilette erilaisia tapoja kävellä – hitaasti hiipien, nopeasti kipittäen ja aivan hassusti höpsötellen.
Kun itsellä on hyvä olla, voi välittää myötätuntoa ja lempeyttä myös toisille. Ja toisinpäin: kun harjoittelee lähettämään myötätuntoa ja välittämistä toisille, vahvistaa samalla omaa hyvinvointiaan ja itsemyötätuntoa. Joogakamujen Kolme rauhallista hengitystä eli pienoiskokoisen ystävällisen asenteen meditaation myötä voi luoda pieniä mutta sitäkin tärkeämpiä lempeyden hetkiä.
Upeat aivomme rakastavat toisten ilmeiden, eleiden ja liikkeiden peilaamista. Yhdessä voitte Luoda äänimaailman taputellen, naputellen tai vaikkapa tömistellen. Ehkä keksitte yhdessä rytmejä, joita voitte toistaa ja jotka saavat hymyn huulille ja aivojen peilisolut hykertelemään tyytyväisinä.
Kaikki 50 lomapäiviä piristävää harjoitusta löydät Joogakamut – Lasten jooga- ja mindfulness-korteista. Voit tilata kortit tästä!
Joogakamuista tutut harjoitukset on merkitty tekstiin kursiivilla. Aikaisempaa joogakokemusta ei harjoituksiin tarvita, ja myös aikuiset ovat tervetulleita joogaamaan Joogakamujen kanssa. Harjoitukset ovat helppoja, turvallisia ja innostavia – jokainen lapsi osaa joogata!
Teksti: Anne Slåen, Perhejooga.fi
Lue myös nämä
Musta, mustempi, jooga
Tämä haastattelu on julkaistu joogalehti Anandassa v. 2015. Kirjoittaja: Pete Leppänen Joogeja on harvemmin totuttu näkemään rockklubien tanssilattioilla vääntämässä asanaharjoitusta metallimusiikin tahtiin. Ihan yhtä epätodennäköiseltä ajatukselta voi tuntua stereotyyppinen hevari joogamatolla hikoilemassa asanasta toiseen.
Terra Soul Jooga: Syventävä koulutus 50 h – Hengittävä hermosto
Syventävä koulutus alkaa keväällä 8.3.2025 Terra Soul Jooga -harjoittelun ytimessä on luovuus, kokemuksellisuus ja luontoyhteys. Yhdistelemme opetuksessa lähestymistapoja Vanda Scaravellin perinnöstä, vijnanajoogasta, somatiikan menetelmistä ja vapaasta liikkeestä. Inspiroidumme luovuuden monimuotoisuudesta, sekä juurrumme pohjoisen luonnon rytmeihin ja rituaaleihin. Ihminen on jatkuvassa yhteydessä ympäröivään maailmaan. Myös hermostomme säätelevät toisiaan kohdatessamme. Tarinamme maailmasta perustuvat hermostomme tilaan. Hermosto on …
Lasten suursuosikki Mimmit