Joogaharjoitus kaikille, joita kiinnostaa joogan harjoittaminen tummemmissa puitteissa. Harjoitus on rituaalinomainen mahdollisuus tutkiskella omaa hengitystä ja olemisen tapoja särmän taustamusiikin ja myyttisten tarinoiden tahtiin. Tapahtumia järjestetään kahdeksalla eri paikkakunnalla säännöllisesti! Online-eventtejä on noin kerran kuussa. Mahdollisuus tilata yritys/yksityis-tunteja!
Musta jooga on trademarkattu joogamuoto. Kaikki kyselyt: merimort@gmail.com
Tämä haastattelu on julkaistu joogalehti Anandassa v. 2015. Kirjoittaja: Pete Leppänen
Joogeja on harvemmin totuttu näkemään rockklubien tanssilattioilla vääntämässä asanaharjoitusta metallimusiikin tahtiin. Ihan yhtä epätodennäköiseltä ajatukselta voi tuntua stereotyyppinen hevari joogamatolla hikoilemassa asanasta toiseen.
Toukokuussa 2015 odottamaton kuitenkin tapahtui, kun metalliin painottunut Tuska festivaali järjesti Helsingin legendaarisessa rockpyhätössä Tavastialla ”Musta jooga goes Tuska” -tapahtuman. Tilaisuus sai valtavasti julkisuutta valtakunnan medioissa, kun Tuska-organisaatio haastoi eri medioiden toimittajia matolle. Eturivi oli varattu itsensä likoon pistäville neljännen valtiomahdin edustajille ja loput salin paikat täyttyivät ennakkoilmoittautumisista viikkoja etukäteen.
Kokomustissa
Helsinkiläisellä Pihasalilla alkunsa saanut Musta jooga on joogaohjaaja Meri Mortin lanseeraama harjoitus. Pohjimmiltaan se tarkoittaa slowjoogaharjoitusta tummasävyisemmän musiikin tahtiin. Mutta miksi juuri Musta jooga, eikä esimerkiksi metallijooga?
”Halusin nimen olevan napakka, hieman haastava ja myös hauska. Metallijooga kuulostaa siltä kuin se keskittyisi kiinalaisista elementeistä ’metallin’ vahvistamiseen. Pääasia on, että harjoitus ja musiikki ovat timanttisia ja sisäinen tuli roihuaa.”
”Olin kerran joogakurssilla, jossa intialainen joogaopettajien ohjaaja sätti minua siitä, että olin pukeutunut kokomustiin. Ymmärrän toki eri värien energian ja viestin, mutta en ole koskaan ollut järin innostunut tekemään asioita kuten auktoriteetit vaativat. Luotan sisäisen valon kirkkauteen, kaikki muu on kosmeettista.”
Joogan ja meditaation taustalle on helppo kuvitella puronsolinaa, linnunliverrystä tai vaikka ambient-äänimaisemaa, mutta harvemmin sirkkelinteräviä sähkökitaroita ja maan alta korahtelevaa laulua. Polkuja on monia, kuten jokainen joogataipaleensa aloittanut tietää.
Meri kertoo kuunnelleensa raskaampaa musiikkia teinistä asti, ja jooga astui kuvioihin noin viisitoista vuotta sitten. Lopulta intohimojen yhdistäminen ei tuntunut mitenkään kaukaa haetulta.
”Aina kun tarve on vaatinut, olen yhdistänyt voimamusiikkiani kotiharjoitukseen. Suurimmaksi osaksi teen asanoita hiljaisuudessa, mutta on hetkiä jolloin musiikin voima auttaa työstämään pinnalle nousevia tunteita. Musiikki myös energisoi ja siten rohkaisee asanaharjoituksen pariin”, Meri analysoi ja pohtii, entäpä jos sähkökitaran myötä sisältä löytyykin nautinnollista hiljaisuutta. Tai jos mieli lepääkin pitkissä rumpusooloissa.
”Kun välillä kulkee hämärässä, sisäinen aurinko loistaa kirkkaammin.”
Muutakin kuin metallia
Vaikka Meri Mort aloitti Musta jooga -tunnit omista tarkoitusperistä, on Yhdysvaltojen Pittsburghissa harjoitettu vastaavanlaista toimintaa Black Yoga -otsikon alla ainakin vuodesta 2012 lähtien. Black Yoga -yhteisön tavoite on johdatella joogan pariin taiteilijoita ja muusikoita, joiden elämänpiiri pyörii helposti alkoholin ja muiden päihteiden ympärillä.
Meri kertoo tietävänsä Pittsburghin ryhmän ja että rockpiireistä on löytynyt Musta jooga -tunneille oppilaita myös Suomessa. Esimerkiksi koko ikänsä bändeissä soittanut ja ympäri Suomea ja Eurooppa keikoilla kiertänyt Miki Leivo.
”Jooga itsessään oli kiinnostanut jo pitkään, mutta ei vain koskaan tullut mentyä tunnille. Kuulin Mustasta joogasta, ja kun mainostivat, että sopii aloittelijallekin, rohkaistuin mukaan”, Miki kertoo.
”Se tuntui heti mahtavalta. Mieli ja keho kiittivät, kun saivat fyysisen rauhoittumishetken kaiken arjen hektisyyden keskelle.”
Toki Musta jooga -tunnit vetävät paikalle aloittelijoiden lisäksi pidempään harjoitelleita joogeja, joiden musiikkimaku vain sattuu kallistumaan synkemmille vesille.
Meri Mortin mukaan yleisin palaute on ollut: ”Vihdoinkin tällaista järjestetään!”
”Saan myös paljon musiikkitoiveita oppilailta, mikä on hauskaa. Jotkut saattavat kokea metallimusiikin noin ylipäätään jännittävänä, ja sellainen ajatus kyselijöillä on Mustasta joogastakin tuntunut olevan.”
Mustan joogan soittolistat eivät kuitenkaan rajoitu metallin eri alalajien pariin, vaan soittolistalle eksyy usein myös esimerkiksi Massive Attackin kaltaista tummasävyistä ambientia tai kotimaisen Death Hawksin psykedeelista maalailua. Kesän tunneilla suuri hitti on ollut bluespohjaista metallia runnovan Danzigin kappale ”Dirty Black Summer”.
Muutama artisti näytää kuitenkin löytävän tiensä soittolistalle tunnista toiseen.
”Niin omia kuin oppilaiden kestosuosikkeja vaikuttavat olevan kotimaisen Ghost Brigaden, islantilaisen Sólstafirin ja ruotsalaisen Katatonian kaltaiset melodisen ja tunnelmallisen deathmetallin kärkibändit”, Meri luettelee.
Siinä missä Pittsburghin Black Yoga -yhteisö korostaa päämääränään ihmisten tuomista joogan pariin, on kotimainen Musta jooga samoilla linjoilla. Merin mukaan musiikin, joogan ja ihmisten yhteen tuominen synnyttää parhaimmillaan kokonaisvaltaisen kokemuksen kaikille aisteille.
”Koen että joogan ohjaaminen on yhteisöllistä toimintaa. Mustassa joogassa yhteisöllisyys korostuu, koska tunnit ovat erityisiä tapahtumia, joihin tullaan yhteisen musiikkimieltymyksen innoittamana.”
Täysille saleille
Alun perin vuonna 2014 Pihasalilta kodin löytänyt Musta jooga on slow flow -harjoitus, joka sopii niin aloittelijoille kuin pidempään joogan polkua tallanneille.
”Tunti on ollut hidas flow-harjoitus, jonka olen ohjannut sellaisella tempolla, että se sopii aloittelijoille. Toisaalta hitaudessa on haastetta kaikille. Meitä on pieni tiimi, joka ohjaa Mustaa joogaa, joten kukin harjoitus on opettajansa näköinen.”
Toistaiseksi Musta jooga -tunteja on järjestetty Pihasalilla keskimäärin kerran kuukaudessa. Kävijämäärät ovat kuitenkin kasvaneet ja tunnit täyttyvät nykyään usein jo ennakkoilmoittautuneista. Onko metallimaana tunnettu Suomi hurahtamassa lopullisesti joogaan?
”Ilmeisesti Musta jooga on jotenkin helpommin lähestyttävää kuin perinteinen hatha. Kenties ihmisiä jännittää lähteä joogatunneille, koska he pelkäävät joutuvansa laulamaan mantroja. Ja ehkä monessa suomalaisessa joogissa asuu kuin asuukin pieni hevari”, Meri tuumailee pilke silmissä.
Toisinaan oppilaiden nälkä kasvaa syödessä, jolloin kerran kuussa järjestettävä Musta jooga -harjoitus ei enää riitä. Niin kävi Miki Leivolle, joka ilmoittautui muutaman tummasävytteisen tunnin jälkeen viikoittaiselle joogakurssille.
”Ekan Musta jooga -tunnin jälkeen leijuin puoli metriä ilmassa, joten oli helppo jatkaa. Musiikki ja tunnelma ovat tietysti erilaiset eri tunneilla, mutta ei se muuten hirveästi eronnut. Samoja asanoita hieman varioiden.”
”Elämässä on viime vuosien aikana tapahtunut suuria muutoksia muutenkin, vaikka onkin hieman vaikea sanoa, miten juuri jooga on vaikuttanut. Kaikki nivoutuu yhteen ja jooga on olennainen osa terveellisempää ja parempaa elämää. Ehkä merkittävintä on se, että olen alkanut kiinnittää huomiota hengitykseen”, Miki naurahtaa.
Ja niitä, jotka näkevät synkemmän musiikin ja autuaan joogaelämäntyylin välillä ristiriitoja, Meri muistuttaa:
”Elämä on monipuolista. Mitä kovempi paiste, sitä syvemmät varjot.”
Joogaharjoitus on jatkuvaa tasapainottelua sisäänpäin kääntymisen ja ulospäin suuntautumisen kanssa. Todellinen joogaharjoitus käydäänkin arjessa, ihmisten keskellä. Onnekseni intuitio toimii ja tämä vuosi on tuonutkin elämääni useita uusia ihmisiä, keiden kanssa jaan intohimoisen suhtautumisen elämään, sen ihmettelyyn ja asioiden luovaan lähestymiseen.
Joogaohjauskoulutus oli hieno kaksivuotinen, johon mahtui niin rakkauden tunteita kuin suurta vastustustakin. Jouduin uudelleen miettimään mitä jooga minulle tarkoittaa. Ennen jooga oli läsnä elämässäni enemmänkin asana-harjoituksena, lihaksina ja luina. Nyt asanoiden työstäminen on vaihtunut enemmänkin asenteen ja arjen työstämiseksi. Tietenkin matolla on hyvä käydä tasaisin väliajoin (eli joka päivä) tarkistamassa millainen on yhteys maahan ja taivaaseen.
Supersuositut, Suomen ensimmäiset lasten joogakortit! Käytössä laajasti päiväkodeissa, kouluissa, sairaaloissa, terapiatöissä, lasten liikuntaharrastuksissa ja tietenkin perheissä. Saatavilla kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi! Eläinjoogakorttipakka sisältää yhteensä 50 värikästä korttia: 42 eläinkorttia seikkaperäisin joogaohjein + 8 erikoiskorttia. Kaksipuoleisissa korteissa on selkeät värit, jotka kertovat onko harjoitus rauhoittava vai virkistävä. Jokaisessa kortissa on positiivinen kehoitus. Mukana 10 …
Musta, mustempi, jooga
Joogaa hämärämmän musiikin tahtiin since 2013
Joogaharjoitus kaikille, joita kiinnostaa joogan harjoittaminen tummemmissa puitteissa. Harjoitus on rituaalinomainen mahdollisuus tutkiskella omaa hengitystä ja olemisen tapoja särmän taustamusiikin ja myyttisten tarinoiden tahtiin. Tapahtumia järjestetään kahdeksalla eri paikkakunnalla säännöllisesti! Online-eventtejä on noin kerran kuussa. Mahdollisuus tilata yritys/yksityis-tunteja!
Löydät kaikki ajankohtaiset tapahtumat täältä.

Lue myös nämä
Voimaantuminen Pyhästä Arjesta
Joogaharjoitus on jatkuvaa tasapainottelua sisäänpäin kääntymisen ja ulospäin suuntautumisen kanssa. Todellinen joogaharjoitus käydäänkin arjessa, ihmisten keskellä. Onnekseni intuitio toimii ja tämä vuosi on tuonutkin elämääni useita uusia ihmisiä, keiden kanssa jaan intohimoisen suhtautumisen elämään, sen ihmettelyyn ja asioiden luovaan lähestymiseen.
Hyppäys seuraavaan ruutuun
Joogaohjauskoulutus oli hieno kaksivuotinen, johon mahtui niin rakkauden tunteita kuin suurta vastustustakin. Jouduin uudelleen miettimään mitä jooga minulle tarkoittaa. Ennen jooga oli läsnä elämässäni enemmänkin asana-harjoituksena, lihaksina ja luina. Nyt asanoiden työstäminen on vaihtunut enemmänkin asenteen ja arjen työstämiseksi. Tietenkin matolla on hyvä käydä tasaisin väliajoin (eli joka päivä) tarkistamassa millainen on yhteys maahan ja taivaaseen.
Lasten eläinjoogakortit kolmella kielellä