Joogaharjoituksessa yhtyy kaksi ääripäätä‚ äärimmäinen keveys ja äärimmäinen raskaus. Joogaa varten et tarvitse mitään, vain itsesi ja hengityksesi.
Jooga ja syöminen ovat hyvin samanlaisia asioita siinäkin mielessä, että molemmissa läsnäolo ja rauhoittuminen ovat todella tärkeitä, jotta niistä saisi parhaan mahdollisen hyödyn.
Joogaan kuuluu keskeisenä kaiken elämän kunnioittaminen. Se liittyy usein kasvissyöntiin ja tämän maapallomme suojelemiseen mm ilmaston lämpenemiseltä.
Asanaharjoituksessa edistyminen voi usein olla hidastakin ja välillä on hyvä oppia menemään myös taaksepäin. Se vain todistaa ihmisyytemme.
Jooga on hyvin henkilökohtainen kokemus jokaisen omasta matkasta sisimpäänsä.
Jooga on väkivallattomuutta, häpeän tunteesta hellittämistä, dualismista luopumista. Jooga on radikaalia, koska se opettaa hyväksymään itsemme sellaisina kuin olemme.
Mielestäni gurujen aika on ohi ja jokainen on oman itsensä paras guru.
Toki tärkeä osa, mutta jooga on ennen kaikea minulle henkistä kasvua ja henkisen kapasiteetin käyttöönottoa. Jooga elää minussa kokonaisvaltaisesti.
Jooga sopii kaikille lapsista vaariin, naisille ja miehille, jäykille ja ylinotkeille, myös kiireisen elämäntavan omaaville, niin urheilijoille kuin vasta-alkajille.
Joogatessa on helpompi löytää mielen ja kehon yhteys kuin muuta liikuntaa harrastaessa.
Filosofiaa, johon tutustuminen avaa silmät ja pakottaa miettimään omaa käytöstään kanssaihmisten joukossa ja luonnossa. joogassa yhdistyy liike ja staattisuus, työ ja lepo, yin ja yang, sielu ja ruumis tai moni muu ensisilmäyksellä vastakkaiselta tuntuva asia.
Jooga opettaa uskomaan omiin kykyihin jollain mystisellä tavalla.
Jooga edustaa itselleni myös tiettyä suhtautumistapaa, elämänasennetta itseen, muihin ihmisiin ja maailmaan, lempeän hyväksyvää, samalla jämäkkää, voimakasta ja joustavaa, tässä hetkessä läsnä ollen.
Parantava liike ja ruoka ovat kaikkein voimakkaimpia lääkkeitä, mitä ihmiselle voi antaa. Mielestäni jooga ja syöminen ovat hyvin samanlaisia asioita siinäkin mielessä, että molemmissa läsnäolo ja rauhoittuminen ovat todella tärkeitä, jotta niistä saisi parhaan mahdollisen hyödyn.
Jooga ei tarjoa mitään kerralla valmista, kaikille samaa, vaan jokaisen joogapolku on erilainen. Oman tien löytämiseen jooga antaa mitä oivallisimpia keinoja ja se onkin vain itsestä kiinni, kuinka pitkälle tätä jännittävää ja antoisaa polkua haluaa kulkea.
Jooga on universaalia, eikä pyri opettamaan mitään tiettyä elämänkatsomusta tai uskontoa, vaan pikemminkin kannustaa jokaista etsimään, löytämään ja oivaltamaan asioita sekä vastauksia elämän kysymyksiin.
Minulle jooga on hengittämistä, keskittymistä ja irti päästämistä kehon jännitteistä.Eli rentoutumista. Hyvää oloa ja positiivista mieltä.
Ulkoinen minä on kuin sipuli. Kun sen päällekkäiset kuoret yksi kerrallaan kuoriutuvat ja kuolevat – Sisäinen Minä loistaa ja sanoo: Minä Olen Om tat Sat!
Tässä projektissa yhdistyy 3 lempiaihettani: Luovuus, rohkeus ja jooga. Virkkauksen uudistaja, suloinen ja määrätietoinen Molla Mills pyysi suunnittelemaan uuteen kirjaansa, Virkkuri 2:teen monipuolisia joogaliikkeitä staattisen virkkaamisen vastapainoksi. Molla on uudistanut koko virkkauskulttuuria Suomessa ja luonut suunnittelemistaan graafisista kuoseista ja käyttöesineistä kasvavan trendin. Aika huisia – Mollan omat kuosit ja -langat on myös nähneet päivänvalon ja suunnitteilla on virkkauskirja miehille!
Joogalehti Anandan artikkeli (2/2017), kirjoittaja Karolina Ajanki. ******** Lasten joogassa harjoitellaan kehotietoisuutta ja itseilmaisua ilman suorittamista ja kilpailua. Keskittymisen apuna käytetään satuja ja pian myös suomalaisia eläinjoogakortteja. Suomen ensimmäiset lasten joogakortit ilmestyvät kesäkuussa. Korttipakka sisältää 50 eläinjooga-asanaa ja voimalausetta sekä 10 leikkiä. Kortit on luonut joogaohjaaja, kuvittaja ja taidekasvattaja Meri Mort. Osa eläinjoogakuvista on saanut …
Joogatessa oppii ottamaan kehonsa vastaan sellaisena kuin se on. Kun joka aamu kääntyy matolla sisäänpäin, on helpompi katsoa itseään myös ulkoa päin. Asennoidunkin nykyään vartalooni muuntuvana teoksena. Voimauttava ajatus lähtee opiskeluaikojen sivuammatista: olin elävä malli. Siinä tottuu olemaan tarkastelun kohteena kun jengi kuvanveistäjiä pyörii kriittisenä ympärillä. Mummot syöttivät kakkua teetauolla ”jotta olisi helpompi veistää savesta, …
Mitä jooga on? Oivalluksia Shantin joogaopettajakoulutuksesta
Poimintoja joogaoppilaiden tehtävistä Shantin joogaopettajakoulutukseen 2017
MITÄ JOOGA ON?

Lue myös nämä
Joogaa ja kädentaitoja
Tässä projektissa yhdistyy 3 lempiaihettani: Luovuus, rohkeus ja jooga. Virkkauksen uudistaja, suloinen ja määrätietoinen Molla Mills pyysi suunnittelemaan uuteen kirjaansa, Virkkuri 2:teen monipuolisia joogaliikkeitä staattisen virkkaamisen vastapainoksi. Molla on uudistanut koko virkkauskulttuuria Suomessa ja luonut suunnittelemistaan graafisista kuoseista ja käyttöesineistä kasvavan trendin. Aika huisia – Mollan omat kuosit ja -langat on myös nähneet päivänvalon ja suunnitteilla on virkkauskirja miehille!
Lapset tekevät asanat aina oikein
Joogalehti Anandan artikkeli (2/2017), kirjoittaja Karolina Ajanki. ******** Lasten joogassa harjoitellaan kehotietoisuutta ja itseilmaisua ilman suorittamista ja kilpailua. Keskittymisen apuna käytetään satuja ja pian myös suomalaisia eläinjoogakortteja. Suomen ensimmäiset lasten joogakortit ilmestyvät kesäkuussa. Korttipakka sisältää 50 eläinjooga-asanaa ja voimalausetta sekä 10 leikkiä. Kortit on luonut joogaohjaaja, kuvittaja ja taidekasvattaja Meri Mort. Osa eläinjoogakuvista on saanut …
Valo ihmisessä