Lasten suursuosikit Mimmit ovat ilahduttaneet lapsia ja aikuisia jo yli 10 vuotta levyillä, TV-sarjoissa, animaatioissa, konserteissa, kirjoissa! Mimmit on yksi Suomen tunnetuimmista lastenmusiikkiyhtyeistä. Mimmit ovat tehneet yli 600 konserttia Suomessa ja ulkomailla ja julkaisseet kuusi kehuttua levyä.
Olen huhkinut Mimmien vahvan ja supervärikkään, hahmoja pursuavan visuaalisen brändin takana ja luonut 10 vuoden ajan Mimmit-musiikkiyhtyeen kuvallisen maailman. Kaikki lähti heidän ensimmäisestä albumistaan Hats Hats Harakkainen ja animaatio-musiikkivideosta. Olen kuvittanut Mimmien levynkansia, kirjoja, DVD-kansia, julisteita, lavasteita, nuket, paitoja ja muuta merkkaa, sekä Vallila Interiorsille heidän ensimmäiset lasten kangasmallistot.
Yhtyeen konserteissa pyörii taustalla animaatiot ja lapset tuntevat riemastuttavasti hahmojen runsaan kirjon!
Olen tehnyt useita kuvituksia erilaisille pienille yrityksille sekä levynkansia yhtyeille. Mimmikoto-tv-sarjaan Maikkarin Juniori-kanavalle kuvitin 40 musiikkisatua, eli lyhytanimaatiota. Toimin yhtenä kuvaohjaajista ja suunnittelin storyboardit koko tuotantoon. Mimmikoto-sarjan ääninäyttelijöinä on Vesa-Matti Loiri Tietäjänä ja Jouni Hynynen Iku-Tursona. Mimmikoto on myös ilmestynyt DVD-sarjana.
Animaatioita on käännetty usealle eri kielelle, ja sarjaa on esitetty mm. Saksassa. Sarjaan on saatu vientitukea, kiitos!
Mimmit-kuvitusnäyttely on kiertänyt kymmenissä kirjastoissa ja Mimmit-kirjoja luetaan ahkerasti (myös meillä kotona). Näyttelyä tuki Kuvittajat ry!
Kiitos hedelmällisestä yhteistyöstä Pauliina Lerche, Hannamari Luukkanen sekä animaattori Pekka Tavi ja koko Shaderin tiimi! Sekä Lastenkeskus -kirjakustantamon sydämelliset
Lomapäiviin kohdistuu monenlaisia odotuksia ja toiveita, myös paineita siitä, että pitäisi tehdä erityisiä asioita. Mieleenpainuvimmat hetket eivät kuitenkaan aina synny matkalla tai erityisissä tekemisissä. Yhdessä tekeminen ja lempeä läsnäolo on usein kaikkein tärkeintä. Skrollaa alas ja lue vinkit siihen, miten lasten jooga voi tuoda mielekästä tekemistä lomapäiviin! Loma-aika tuo esiin sekä lasten että meidän aikuisten …
”Nostelen silmukat suomuiksi, siirtelen langat laineiksi…” Vaella mystisissä maisemissa, seuraa yöperhosen lentoa, tervehdi kuusen katveesta polullesi pujahtavaa aamuhämärän uneksijaa. Lausu loitsusi, löydä voimasi ja anna lankojen kietoutua silmukoiksi käsissäsi! Lumoavassa kirjoneulekirjassa on näyttäviä neulevaatteita ja -asusteita, joihin kaikkiin kätkeytyy myyttisiä tarinoita pohjolan luonnosta. Jokaisella neuleella on oma voimaloitsunsa. Maaginen neulekirja luo silmukoista tarinoita. Kauniin ja …
RITUAALI ON PORTTI Arjen riitiksi eli rituaaliksi voi nimittää esimerkiksi kahvin keittämistä aamuisin tietyssä järjestyksessä. Erityisen rituaalista tekee kuitenkin sen pyhittäminen, tietynlainen juhlavuus siten, että vaikka se olisikin arkeen sidoksissa, se tuntuu erityisen tärkeältä. Esimerkiksi muistojen kyllästämien juhlakorujen ylle pukeminen voi tuoda pyhyyden tunteen helposti läsnäolevaksi.
Lasten suursuosikki Mimmit

Kirjat:
Pakkasherra ja kylmänhuokuja
Tule hyvä kakku!
Mimmit ja ketunpoikanen
Mimmit ja luolan salaisuus
Mimmit ja veden väki
Mimmien lauluja
Kuvittamani levyt:
Hats Hats Harakkinen
Maailman ympäri
Vuodenajat
Muskari
Ystävyys
Mimmien youtube-kanava: https://www.youtube.com/channel/UCfzWhQnZJVossNs8EYXSB7w
Upotetut videot:
Mimmien kotisivut
Lue myös nämä
Mitä tehdä lasten kanssa lomalla – Lue suoritusvapaat vinkit
Lomapäiviin kohdistuu monenlaisia odotuksia ja toiveita, myös paineita siitä, että pitäisi tehdä erityisiä asioita. Mieleenpainuvimmat hetket eivät kuitenkaan aina synny matkalla tai erityisissä tekemisissä. Yhdessä tekeminen ja lempeä läsnäolo on usein kaikkein tärkeintä. Skrollaa alas ja lue vinkit siihen, miten lasten jooga voi tuoda mielekästä tekemistä lomapäiviin! Loma-aika tuo esiin sekä lasten että meidän aikuisten …
Pohjoisen neulotut loitsut -kirjan tarina
”Nostelen silmukat suomuiksi, siirtelen langat laineiksi…” Vaella mystisissä maisemissa, seuraa yöperhosen lentoa, tervehdi kuusen katveesta polullesi pujahtavaa aamuhämärän uneksijaa. Lausu loitsusi, löydä voimasi ja anna lankojen kietoutua silmukoiksi käsissäsi! Lumoavassa kirjoneulekirjassa on näyttäviä neulevaatteita ja -asusteita, joihin kaikkiin kätkeytyy myyttisiä tarinoita pohjolan luonnosta. Jokaisella neuleella on oma voimaloitsunsa. Maaginen neulekirja luo silmukoista tarinoita. Kauniin ja …
Feminiini täysikuurituaali