Olimme tämän vuoden alussa opettajani Helen Noakesin kanssa Intiassa ihanan Jo Cobbettin Ecstatic Soul -tanssikurssilla. Vapauttavassa tanssissa on paljon yhtymäkohtia Scaravellilaiseen ajatukseen leikkimisestä ja antautumisesta. Ensimmäisenä päivänä lämmittelimme kehoamme kukin omalla tyylillään ja sniikkasin Helenistä tämän videon pätkän 🙂 Kannattaa juuri NYT nousta tuolista ja pyörittää lantiota hetken, se on parasta liikettä mitä voit selällesi ja lonkillesi suoda!
Jos et saanut käsiisi kevään Ananda-lehteä, on tässä palanen Helenistä kertovasta artikkelista Rakastava yhteys tuntemattomaan:
ODOTA ETTÄ KEHO SANOO KYLLÄ
Kun Helen aloitti Vanda Scaravellista inspiroituneen harjoittelutavan, hänestä tuntui ettei hän ymmärtänyt mitään tästä uudesta lähestymistavasta. Mutta se tuntui hyvältä. Helen ymmärsi selkärangan pidentymisen sisältä käsin. “Kehoni myöntyi kun maltoin päästää irti tekemisestä. Harjoitus tuntui voimakkaalta, avoinaiselta ja elävältä. Vaivattomalta. Kun annoin kehoni ruveta vastaanottamaan, se alkoi puhua minulle. Minun piti kuunnella ja siten saatoin mennä syvemmälle. ” Helen kutsuu tämänkaltaista harjoitusta universaaliksi lähestymistavaksi. Se antaa työkaluja rentoutumiseen ja auttaa löytämään iloa matolle. “Vandan hienoimpia joogaoivalluksia on undoing. Koen edelleen harjoituksen erittäin voimalliseksi. On paljon vaikeampaa odottaa, kuin tehdä punnerruksia. On odotettava oikeaa hetkeä, sitä kun tuntee maan ottavan sisälle, jotta voi vastoin painovoimaa kohota ja pidentyä kevyesti. Se on vaativin joogamuoto mitä olen koskaan kokeillut. Se vaatii menemään sisäpuolelle tutkimaan.”
SPIRAL YOUR BODY INTO HAPPINESS
Helenin tunneilla ei ole selkeää hierarkkisuutta, eikä aloittelijoita erotella ns. edistyneistä. “Tunneilleni voi tulla kuka tahansa. Haastavaa on pitää tunnit niin, että kaikki saavat niistä jotakin. On pakko improvisoida ja kohdata ihminen siinä hetkessä. Se pitää minut luovana. Ihmiset ovat avoimia ehdotuksille, kun ilmapiiri on turvallinen, mutta leikkisä ja kokeileva.” Helen käy itse useilla erilaisilla tunneilla ja nauttii siitä kuinka keho voi puhua montaa kieltä. “Voin myös sanoa Ei tai olla tekemättä jotain, jos siltä tuntuu. En ole koskaan loukannut itseäni kun olen harjoittanut joogaa Scaravellin joogafilosofian mukaisesti.”
Tervetuloa joogaamaan kanssamme 14.-16.9.2012 Helsingin Hernesaareen! Täällä tietoa.
Kun joogan kerran aloittaa, sitä ei koskaan lopeta. Joogan opit tulevat mukaan kaikkiin elämän osa-alueisiin ja auttavat olemaan hetkessä. Säännöllisen harjoituksen avulla voimme kasvaa täyteen mittaamme! Jooga ei ole pysähdys oravanpyörästä, vaan mahdollisuus elää rennosti mukana siinä. Irtipäästäminen vanhoista tottumuksista voi olla haastavaa ja joudumme kohtaamaan suuria tunneskaaloja kun elämme aidosti hetkessä omina itsenämme.
Pakkaaminen alkaa mentaalisesti jo kuukausi ennen pidemmälle reissulle lähtöä. Ystäväni muistavat aina vinoilla minulle tästä neitsyelle tyypillisestä piirteestä. Vakuutuspaperit ajan tasalle, työhuoneelle vuokralainen, heruta ystävistä kukkien kastelija, ompele bikinien naru paikalleen, suunnittele ensi vuoden joogakurssit, ilmoita kaikille asiakkaille loppuvuoden deadlinet hyvissä ajoin…Parhaimmillaan kuitenkin korjaan vielä lähtöaamuna lempikorvakorujani ”jotka on saatava mukaan”. For good luck you see. Matkakuumeisena kirjoittamani …
Mikä on ensimmäinen kirja jonka muistat lukeneesi? Minä opin lukemaan Eric Carlen kuvittamasta Ruskea karhu, ruskea karhu, mitä näet tiellä -kirjasta. Muistan elävästi sen hetken kun kuvista muodostui yhtäkkiä kirjaimia, jotka muodostivat lauseita. Sen jälkeen veljeni ei enää tarvinnut lukea ääneen Ihmemiehen tekstityksiä televisiosta, ja kirjastoauton kaartaminen maalaiskoulun pihaan oli viikon kohokohta. Ei ollut nettiä ei. En edelleenkään tykkää …
Vapauden joogaa

http://player.vimeo.com/video/47824361

Hymyjä! Niin isoja että ikenet vilkkuu!
Lue myös nämä
Joogatieni
Kun joogan kerran aloittaa, sitä ei koskaan lopeta. Joogan opit tulevat mukaan kaikkiin elämän osa-alueisiin ja auttavat olemaan hetkessä. Säännöllisen harjoituksen avulla voimme kasvaa täyteen mittaamme! Jooga ei ole pysähdys oravanpyörästä, vaan mahdollisuus elää rennosti mukana siinä. Irtipäästäminen vanhoista tottumuksista voi olla haastavaa ja joudumme kohtaamaan suuria tunneskaaloja kun elämme aidosti hetkessä omina itsenämme.
Avoinna maailmalle eli Hei nyt pakataan!
Pakkaaminen alkaa mentaalisesti jo kuukausi ennen pidemmälle reissulle lähtöä. Ystäväni muistavat aina vinoilla minulle tästä neitsyelle tyypillisestä piirteestä. Vakuutuspaperit ajan tasalle, työhuoneelle vuokralainen, heruta ystävistä kukkien kastelija, ompele bikinien naru paikalleen, suunnittele ensi vuoden joogakurssit, ilmoita kaikille asiakkaille loppuvuoden deadlinet hyvissä ajoin…Parhaimmillaan kuitenkin korjaan vielä lähtöaamuna lempikorvakorujani ”jotka on saatava mukaan”. For good luck you see. Matkakuumeisena kirjoittamani …
Sydämellistä luettavaa laiturin nokkaan