Olimme tämän vuoden alussa opettajani Helen Noakesin kanssa Intiassa ihanan Jo Cobbettin Ecstatic Soul -tanssikurssilla. Vapauttavassa tanssissa on paljon yhtymäkohtia Scaravellilaiseen ajatukseen leikkimisestä ja antautumisesta. Ensimmäisenä päivänä lämmittelimme kehoamme kukin omalla tyylillään ja sniikkasin Helenistä tämän videon pätkän 🙂 Kannattaa juuri NYT nousta tuolista ja pyörittää lantiota hetken, se on parasta liikettä mitä voit selällesi ja lonkillesi suoda!
Jos et saanut käsiisi kevään Ananda-lehteä, on tässä palanen Helenistä kertovasta artikkelista Rakastava yhteys tuntemattomaan:
ODOTA ETTÄ KEHO SANOO KYLLÄ
Kun Helen aloitti Vanda Scaravellista inspiroituneen harjoittelutavan, hänestä tuntui ettei hän ymmärtänyt mitään tästä uudesta lähestymistavasta. Mutta se tuntui hyvältä. Helen ymmärsi selkärangan pidentymisen sisältä käsin. “Kehoni myöntyi kun maltoin päästää irti tekemisestä. Harjoitus tuntui voimakkaalta, avoinaiselta ja elävältä. Vaivattomalta. Kun annoin kehoni ruveta vastaanottamaan, se alkoi puhua minulle. Minun piti kuunnella ja siten saatoin mennä syvemmälle. ” Helen kutsuu tämänkaltaista harjoitusta universaaliksi lähestymistavaksi. Se antaa työkaluja rentoutumiseen ja auttaa löytämään iloa matolle. “Vandan hienoimpia joogaoivalluksia on undoing. Koen edelleen harjoituksen erittäin voimalliseksi. On paljon vaikeampaa odottaa, kuin tehdä punnerruksia. On odotettava oikeaa hetkeä, sitä kun tuntee maan ottavan sisälle, jotta voi vastoin painovoimaa kohota ja pidentyä kevyesti. Se on vaativin joogamuoto mitä olen koskaan kokeillut. Se vaatii menemään sisäpuolelle tutkimaan.”
SPIRAL YOUR BODY INTO HAPPINESS
Helenin tunneilla ei ole selkeää hierarkkisuutta, eikä aloittelijoita erotella ns. edistyneistä. “Tunneilleni voi tulla kuka tahansa. Haastavaa on pitää tunnit niin, että kaikki saavat niistä jotakin. On pakko improvisoida ja kohdata ihminen siinä hetkessä. Se pitää minut luovana. Ihmiset ovat avoimia ehdotuksille, kun ilmapiiri on turvallinen, mutta leikkisä ja kokeileva.” Helen käy itse useilla erilaisilla tunneilla ja nauttii siitä kuinka keho voi puhua montaa kieltä. “Voin myös sanoa Ei tai olla tekemättä jotain, jos siltä tuntuu. En ole koskaan loukannut itseäni kun olen harjoittanut joogaa Scaravellin joogafilosofian mukaisesti.”
Tervetuloa joogaamaan kanssamme 14.-16.9.2012 Helsingin Hernesaareen! Täällä tietoa.
”Kuinka sä voit olla joogaohjaaja ja kuunnella metallimusiikkia?” -kysymykseen olen saanut vastailla tasaisin väliajoin. Mitä pitäisi kuunnella? Millainen joogaohjaajan siis kuuluisi olla? Entäpä jos sähkökitaran myötä sisältä löytyykin nautinnollista hiljaisuutta? Kun mieli lepää pitkissä rumpusooloissa? Kun välillä kulkee hämärässä, niin sisäinen aurinko loistaa kirkkaammin. Tuska-festivaali on Helsingin festareista rauhallisin ja väkivallattomin.
Se, mitä olet alkanut luomaan kaksi vuotta sitten, syveni 2017 ja pääsee todella lentoon 2018. Minulle se on konkreettisesti tuleva kirjani Lumoava nainen – Tunne villi voimasi, joka ilmestyy Otavalta helmikuun lopussa. Mutta se on ollut myös näkymisen ja autenttisuuden prosessi. Itsensä kokonaisena tunnistamisen aika. Kiinalaisittain tuleva vuosi on maaelementin koiran vuosi, joka lupailee vakautta, …
Joogaharjoitus voi olla leikkiä. Se voi ja tulisi olla sitä aikuisellekkin. Yksi lempparein pranayama on Brahmari eli mehiläisen pörinä – iso musta mehiläinen.
Vapauden joogaa

http://player.vimeo.com/video/47824361

Hymyjä! Niin isoja että ikenet vilkkuu!
Lue myös nämä
Musta jooga valloitti Tavastian
”Kuinka sä voit olla joogaohjaaja ja kuunnella metallimusiikkia?” -kysymykseen olen saanut vastailla tasaisin väliajoin. Mitä pitäisi kuunnella? Millainen joogaohjaajan siis kuuluisi olla? Entäpä jos sähkökitaran myötä sisältä löytyykin nautinnollista hiljaisuutta? Kun mieli lepää pitkissä rumpusooloissa? Kun välillä kulkee hämärässä, niin sisäinen aurinko loistaa kirkkaammin. Tuska-festivaali on Helsingin festareista rauhallisin ja väkivallattomin.
Avaa siipesi lentoon perhosen vuonna 2018
Se, mitä olet alkanut luomaan kaksi vuotta sitten, syveni 2017 ja pääsee todella lentoon 2018. Minulle se on konkreettisesti tuleva kirjani Lumoava nainen – Tunne villi voimasi, joka ilmestyy Otavalta helmikuun lopussa. Mutta se on ollut myös näkymisen ja autenttisuuden prosessi. Itsensä kokonaisena tunnistamisen aika. Kiinalaisittain tuleva vuosi on maaelementin koiran vuosi, joka lupailee vakautta, …
Bzzzzz