Inanna on Tapaus. Hän soi juuri kuten haluaa ja milloin haluaa. Onneksi en ole musiikkiartisti, nimittäin hänen arvaamattomuutensa saattaisi riivata minua. Kerran otin hänet naisten retriitille mukaan. Sade tuntui jo aamulla kosteutena ilmassa. Kun rumpuni sitten lätkyi iltapuolella järven rannalla, ymmärsin paljon hetkeen antautumisesta, ylpeydestä ja herkkyydestä. Magiaa voi yrittää valjastaa, mutta ei ilman kiitollista mieltä. Ja oikeanlaista säätä. Mutta aloitetaan alusta.
Kahdeksan vuotta sitten
Tutustuin ja rakastuin eräänä keskikesänä mieheen, jonka kotona kummitteli. Hän näki toistuvasti nojatuolissaan istuvan vanhan miehen, ja eräänä aamuna hänelle valkeni mitä täytyi tehdä – tuntematon vanhus tulee rummutella valoa kohti. Ja Omalla Oikealla Rummulla, ei sillä matkamuisto-djembellä mikä pölyttyi hyllyn päällä.
Olin halunnut tehdä rummun jo pitkään, sillä olinhan päässyt rumpumatkojen makuun Lapissa, Kittilässä sielunsiskoni Mirvan kodassa. Siellä matkoilleni tulivat auttajahengiksi mukaan ketut, mahdottoman leikkisät ja kujeilevat, talvimaiseman viimasta piittaamattomat tulihännät.
Synnytin rumpuni kahdeksan vuotta sitten. Kutsu rumpua tekemään tuli kuin itsestään, ja meille oli juuri kaksi paikkaa Arto Ukko Hämäläisen rummunrakennus-kurssille. Oli upea kesäpäivä. Kun saavuttiin paikalle, Ukko otti minut karhuhalaukseen ja todettiin, että ollaan samasta paikasta tulleita; rakkauden planeetalta, jossa rokki soi! Ja naurettiin. Meitä oli hyvin sekalainen joukko opettelemassa poronnahan värjäyksen ja muotoilun taikoja.
Minulla oli selkeä visio: tekisin ympyrän muotoisen rummun vaaleasta nahasta – täysikuun muotoisen täysikuun meditaatioihin. Mitä vielä. Hänestä tuli ovaali ja punaisen eri sävyissä kumiseva, verevä kohturumpu. Kun näin rummun valmiina tiesin, että hänestä tulee naisten hedelmällisyysrumpu. Olin juuri rakastunut ja posket hehkuen loin itselleni näkymän tulevaisuudesta, vielä sitä ymmärtämättä. Maaginen rumpu sai nimekseen Inanna, joka on yksi vanhimmista Sumerin jumalattarista. Ja elämästä tulikin hedelmällistä useiksi vuosiksi, monellakin tavalla.
Vihin Inannan käyttööni yksinkertaisessa, neljän elementin seremoniassa. Kutsuimme ulkona neljässä eri ilmansuunnassa neljää elementtiä, aistimme luonnonhenkien läsnäoloa ja kerroimme rumpujemme nimet maailmalle. Erityisen tärkeältä tuntui tehdä se yhdessä mieheni kanssa. Ajattelin, että tulemme rummuttamaan hamaan tulevaisuuteen asti, nuotion ääressä, kodassa ja kotona.
Inannan kanssa eteenpäin
Haamu mieheni asunnosta poistui jo parin illan valon ja auttavien toiveiden kyllästämien rummuttelujen jälkeen, ja kumppanini rumpu Yötähti jäi seinälle koristeeksi. Sen nahka ratkesi jo ensimmäisenä talvena. Rummulle asetettu tehtävä oli täyttynyt! Mieheni palasi rokkikitaran varteen. Rakkautemme ei kuitenkaan ole ratkennut, vaan säilyy ja soi. Välillä epävireisenä ja toisinaan täydessä harmoniassa. Rumpua hoidan säilyttämällä sitä taljan sisällä hiukan viileässä kaapissa. Pari kertaa vuodessa hieron sen pintaan käsillä hunajapohjaista, myrkytöntä nahkavahaa.
Käytän Inanna-rumpua vain, kun sitä todella tarvitsen; yleensä, kun olen murheellinen ja kaipaan rauhaa, tai kun haluan matkata juurivoiman sisälle aina alisiin asti. En siis paukuttele rumpua myrskypuun oksasta veistetyllä kapulalla ohimennen, vaikka sekin olisi varmasti hyväksi. Käytän rumpua myös rituaalimenoissa, kun työskentelen varjoisten feminiinien jumalattarien kanssa, joihin myös Inanna lukeutuu.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että en tunne olevani kuitenkaan suorassa yhteydessä itse jumalattareen, mutta hän toimii symbolina naiseuden ja väen voimalle sekä muinaiselle viisaudelle siitä, että me olemme kaikki tulleet tänne luomaan.
Kun rummuttelen, matkaan ensin kuuhun, sitten maan sisään. Näiden polkujen kautta purkautuu autenttinen tila, joka tuottaa usein myös laulua, tai sen tapaista. Korinaa kurkusta ja surinaa suusta. Rummuttelusta tulee hyvä olo. Unohdan itseni, menneet tapahtumat ja tulevaisuuden toiveet ja asetun läsnäolevaksi vallitsevan hetken keskiöön – sitä se kai on. Olen yhteydessä johonkin, joka on käynyt täällä ennen minua ja tulee tulevaisuudessa minun jälkeenikin kaikumaan avaruuteen ja sieltä takaisin. Rytmi, yhteys ja ääni.
Rumpu haluaa soida ja leikkiä
Useammin rumpua haluaa nykyään kumautella kaksivuotias tyttäreni, joka vaihtaa luontevasti soittimesta toiseen ja laulaa omilla sanoillaan ”ihhahhaa ihannaaa Hilja hatsastaa”! Ilo hänen kasvoillaan – kun nahasta kaikuu erilaisia ääniä – muistuttaa minua siitä, miten kaikki luominen voi tapahtua riemukkaan ihmettelyn ja uteliaisuuden kautta.
Haen yhä tuota samaa leikkimielisyyttä rumpuni kanssa, kun elämä välillä tahtoo vetää liian vakavaksi. Alan helposti kulkea yksin varjoissa, vaikka olen luonteeltani iloinen ja pulppuileva. Myös sen vuoksi pidän rummuttelusta seurassa, sillä rituaali tai yhteinen matka luo uusia sävyjä kokemukseen ja on erityisen ihanaa olla yhdessä sen äärellä, mikä tuntuu merkityksekkäältä ja rakkaalta. Toivon, että magian luomisesta ei tule koskaan liian ryppyotsaista.
Inannalla – tai rumpumatkoilla yleensä – on vahvoja viestejä, kuten viimeksi: ”Rakasta ilman että tapat mitään”. Näitä oivalluksia, alitajunnan virratuksia, tietoa kohtuvoimasta tai viisauksia muinaiselta aavikolta jään usein pohtimaan pitkäksi aikaa.
(kuva: Kira Leskinen. Jutun edausapu: Tosha Einiö)
Mikä on ensimmäinen kirja jonka muistat lukeneesi? Minä opin lukemaan Eric Carlen kuvittamasta Ruskea karhu, ruskea karhu, mitä näet tiellä -kirjasta. Muistan elävästi sen hetken kun kuvista muodostui yhtäkkiä kirjaimia, jotka muodostivat lauseita. Sen jälkeen veljeni ei enää tarvinnut lukea ääneen Ihmemiehen tekstityksiä televisiosta, ja kirjastoauton kaartaminen maalaiskoulun pihaan oli viikon kohokohta. Ei ollut nettiä ei. En edelleenkään tykkää …
Vapauden joogan workshop syyskuun lopulla Kittilässä oli ympäröity Lapin ruskalla. Olen kaikkina muina vuoden aikoina Lapissa ollutkin, mutta ruska oli vielä kokematta. Energia oli hyvin erilainen kuin talvella. Syksyllä on rauhallisempaa kuin talvella rinnesesongin aikaan. Ensi syksynä ohjaan jälleen workshopin ruskan aikaan, teemme siitä perinteen Loma-Paksun kanssa.
Syksyllä suomalaisilla joogaopettajilla, hierojilla ja kehoterapeuteilla oli tilaisuus opiskella James Winstanleyn kanssa ayurvedajoogahierontaa (AYM) joogastudio Pihasalilla. Koulutukseen osallistui kymmenen innokasta opiskelijaa eri puolelta Suomea.
Minun rumpuni
Inanna, taivaan kuningatar
Inanna on Tapaus. Hän soi juuri kuten haluaa ja milloin haluaa. Onneksi en ole musiikkiartisti, nimittäin hänen arvaamattomuutensa saattaisi riivata minua. Kerran otin hänet naisten retriitille mukaan. Sade tuntui jo aamulla kosteutena ilmassa. Kun rumpuni sitten lätkyi iltapuolella järven rannalla, ymmärsin paljon hetkeen antautumisesta, ylpeydestä ja herkkyydestä. Magiaa voi yrittää valjastaa, mutta ei ilman kiitollista mieltä. Ja oikeanlaista säätä. Mutta aloitetaan alusta.
Kahdeksan vuotta sitten
Tutustuin ja rakastuin eräänä keskikesänä mieheen, jonka kotona kummitteli. Hän näki toistuvasti nojatuolissaan istuvan vanhan miehen, ja eräänä aamuna hänelle valkeni mitä täytyi tehdä – tuntematon vanhus tulee rummutella valoa kohti. Ja Omalla Oikealla Rummulla, ei sillä matkamuisto-djembellä mikä pölyttyi hyllyn päällä.
Olin halunnut tehdä rummun jo pitkään, sillä olinhan päässyt rumpumatkojen makuun Lapissa, Kittilässä sielunsiskoni Mirvan kodassa. Siellä matkoilleni tulivat auttajahengiksi mukaan ketut, mahdottoman leikkisät ja kujeilevat, talvimaiseman viimasta piittaamattomat tulihännät.
Synnytin rumpuni kahdeksan vuotta sitten. Kutsu rumpua tekemään tuli kuin itsestään, ja meille oli juuri kaksi paikkaa Arto Ukko Hämäläisen rummunrakennus-kurssille. Oli upea kesäpäivä. Kun saavuttiin paikalle, Ukko otti minut karhuhalaukseen ja todettiin, että ollaan samasta paikasta tulleita; rakkauden planeetalta, jossa rokki soi! Ja naurettiin. Meitä oli hyvin sekalainen joukko opettelemassa poronnahan värjäyksen ja muotoilun taikoja.
Minulla oli selkeä visio: tekisin ympyrän muotoisen rummun vaaleasta nahasta – täysikuun muotoisen täysikuun meditaatioihin. Mitä vielä. Hänestä tuli ovaali ja punaisen eri sävyissä kumiseva, verevä kohturumpu. Kun näin rummun valmiina tiesin, että hänestä tulee naisten hedelmällisyysrumpu. Olin juuri rakastunut ja posket hehkuen loin itselleni näkymän tulevaisuudesta, vielä sitä ymmärtämättä. Maaginen rumpu sai nimekseen Inanna, joka on yksi vanhimmista Sumerin jumalattarista. Ja elämästä tulikin hedelmällistä useiksi vuosiksi, monellakin tavalla.
Vihin Inannan käyttööni yksinkertaisessa, neljän elementin seremoniassa. Kutsuimme ulkona neljässä eri ilmansuunnassa neljää elementtiä, aistimme luonnonhenkien läsnäoloa ja kerroimme rumpujemme nimet maailmalle. Erityisen tärkeältä tuntui tehdä se yhdessä mieheni kanssa. Ajattelin, että tulemme rummuttamaan hamaan tulevaisuuteen asti, nuotion ääressä, kodassa ja kotona.
Inannan kanssa eteenpäin
Haamu mieheni asunnosta poistui jo parin illan valon ja auttavien toiveiden kyllästämien rummuttelujen jälkeen, ja kumppanini rumpu Yötähti jäi seinälle koristeeksi. Sen nahka ratkesi jo ensimmäisenä talvena. Rummulle asetettu tehtävä oli täyttynyt! Mieheni palasi rokkikitaran varteen. Rakkautemme ei kuitenkaan ole ratkennut, vaan säilyy ja soi. Välillä epävireisenä ja toisinaan täydessä harmoniassa. Rumpua hoidan säilyttämällä sitä taljan sisällä hiukan viileässä kaapissa. Pari kertaa vuodessa hieron sen pintaan käsillä hunajapohjaista, myrkytöntä nahkavahaa.
Käytän Inanna-rumpua vain, kun sitä todella tarvitsen; yleensä, kun olen murheellinen ja kaipaan rauhaa, tai kun haluan matkata juurivoiman sisälle aina alisiin asti. En siis paukuttele rumpua myrskypuun oksasta veistetyllä kapulalla ohimennen, vaikka sekin olisi varmasti hyväksi. Käytän rumpua myös rituaalimenoissa, kun työskentelen varjoisten feminiinien jumalattarien kanssa, joihin myös Inanna lukeutuu.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että en tunne olevani kuitenkaan suorassa yhteydessä itse jumalattareen, mutta hän toimii symbolina naiseuden ja väen voimalle sekä muinaiselle viisaudelle siitä, että me olemme kaikki tulleet tänne luomaan.
Kun rummuttelen, matkaan ensin kuuhun, sitten maan sisään. Näiden polkujen kautta purkautuu autenttinen tila, joka tuottaa usein myös laulua, tai sen tapaista. Korinaa kurkusta ja surinaa suusta. Rummuttelusta tulee hyvä olo. Unohdan itseni, menneet tapahtumat ja tulevaisuuden toiveet ja asetun läsnäolevaksi vallitsevan hetken keskiöön – sitä se kai on. Olen yhteydessä johonkin, joka on käynyt täällä ennen minua ja tulee tulevaisuudessa minun jälkeenikin kaikumaan avaruuteen ja sieltä takaisin. Rytmi, yhteys ja ääni.
Rumpu haluaa soida ja leikkiä
Useammin rumpua haluaa nykyään kumautella kaksivuotias tyttäreni, joka vaihtaa luontevasti soittimesta toiseen ja laulaa omilla sanoillaan ”ihhahhaa ihannaaa Hilja hatsastaa”! Ilo hänen kasvoillaan – kun nahasta kaikuu erilaisia ääniä – muistuttaa minua siitä, miten kaikki luominen voi tapahtua riemukkaan ihmettelyn ja uteliaisuuden kautta.
Haen yhä tuota samaa leikkimielisyyttä rumpuni kanssa, kun elämä välillä tahtoo vetää liian vakavaksi. Alan helposti kulkea yksin varjoissa, vaikka olen luonteeltani iloinen ja pulppuileva. Myös sen vuoksi pidän rummuttelusta seurassa, sillä rituaali tai yhteinen matka luo uusia sävyjä kokemukseen ja on erityisen ihanaa olla yhdessä sen äärellä, mikä tuntuu merkityksekkäältä ja rakkaalta. Toivon, että magian luomisesta ei tule koskaan liian ryppyotsaista.
Inannalla – tai rumpumatkoilla yleensä – on vahvoja viestejä, kuten viimeksi: ”Rakasta ilman että tapat mitään”. Näitä oivalluksia, alitajunnan virratuksia, tietoa kohtuvoimasta tai viisauksia muinaiselta aavikolta jään usein pohtimaan pitkäksi aikaa.
(kuva: Kira Leskinen. Jutun edausapu: Tosha Einiö)
Lue myös nämä
Sydämellistä luettavaa laiturin nokkaan
Mikä on ensimmäinen kirja jonka muistat lukeneesi? Minä opin lukemaan Eric Carlen kuvittamasta Ruskea karhu, ruskea karhu, mitä näet tiellä -kirjasta. Muistan elävästi sen hetken kun kuvista muodostui yhtäkkiä kirjaimia, jotka muodostivat lauseita. Sen jälkeen veljeni ei enää tarvinnut lukea ääneen Ihmemiehen tekstityksiä televisiosta, ja kirjastoauton kaartaminen maalaiskoulun pihaan oli viikon kohokohta. Ei ollut nettiä ei. En edelleenkään tykkää …
Lapin mutkaton hiljaisuus
Vapauden joogan workshop syyskuun lopulla Kittilässä oli ympäröity Lapin ruskalla. Olen kaikkina muina vuoden aikoina Lapissa ollutkin, mutta ruska oli vielä kokematta. Energia oli hyvin erilainen kuin talvella. Syksyllä on rauhallisempaa kuin talvella rinnesesongin aikaan. Ensi syksynä ohjaan jälleen workshopin ruskan aikaan, teemme siitä perinteen Loma-Paksun kanssa.
James Winstanley – Kehon ja sielun hoitoa
Syksyllä suomalaisilla joogaopettajilla, hierojilla ja kehoterapeuteilla oli tilaisuus opiskella James Winstanleyn kanssa ayurvedajoogahierontaa (AYM) joogastudio Pihasalilla. Koulutukseen osallistui kymmenen innokasta opiskelijaa eri puolelta Suomea.