Avaa siipesi lentoon perhosen vuonna 2018

Se, mitä olet alkanut luomaan kaksi vuotta sitten, syveni 2017 ja pääsee todella lentoon 2018. Minulle se on konkreettisesti tuleva kirjani Lumoava nainen – Tunne villi voimasi, joka ilmestyy Otavalta helmikuun lopussa. Mutta se on ollut myös näkymisen  ja autenttisuuden prosessi. Itsensä kokonaisena tunnistamisen aika.

Kiinalaisittain tuleva vuosi on maaelementin koiran vuosi, joka lupailee vakautta, hyviä ihmissuhteita, toimintaa ja onnistumisia. On rakentamisen ja sopimusten aika. Tarvitaan joustavuutta, rehellisyyttä ja sitoutumista. Sekä koiran innokkaalle aktiivisuudelle myös vastapainoksi lepoa!

Vuosi vaihtuu täysikuun aikana, joka vieläpä on vuoden viimeinen – ja ensimmäinen superkuu! Kuu on ravussa ja vesielementti hallitsee, joten tunteet ovat pinnassa, ja hyvä niin. Anna niiden tulla ja mennä. Vuoden vaihteessa korostuu itsestään huolenpito, joten todella tarkastele mitä se sinulle tarkoittaa? Voit tehdä pienen kirjoitusrituaalin ennen tai jälkeen juhlahumun.

Meditoi, kävele luonnossa, tai muulla tavalla tule yhteyteen itsesi kanssa ja kirjoita sitten eri osapuolista elämässäsi hyvinvointisi kannalta. Mitä tarvitset tehdä tai muuttaa, jotta olotilasi olisi parhain mahdollinen seuraavissa teemoissa:

• ihmissuhteet
• ravinto
• liikunta
• lepo
• työ
• yhteisö
• oma kasvu

Kiinnostaako kuun vibat? Löydät kaikki tapahtumani, myös ilmaiset täysikuu-eventit täältä.

Ja nyt seuraa paljastus: en ole koskaan aiemmin joogannut tai piirtänyt niin vähän kuin tänä vuonna. Olen koteloitunut, kirjoittanut kirjaa kotona ja nähnyt lähinnä vain ystävistä koostuvaa naistenpiiriä joogatuntien ja -matkojen lisäksi. Olen muhitellut ja työstänyt, jäsennellyt ja ihmetellyt. Mutta myös ilahtunut, rakastanut, hiljentynyt, tanssinut ja nauttinut. Kevään joogatapahtumia löydät täältä!

Olen oppinut paljon omasta tilastani ja ajastani. En kuuntele enää turhia lupauksia, en hukkaa aikaani mihin vain, en hyppää jokaisesta pyynnöstä, enkä ota vastaan huonoa käytöstä. Olen myös opetellut pyytämään anteeksi ja ilmaisemaan paremmin negatiivisiakin tunteita. Olen pyytänyt apua, ja huomannut että ihmiset auttavat mielellään. 

Olen ollut niin kiitollinen tavallisesta arjesta, etten tiennyt sen edes olevan mahdollista. Joka päivä toivon että kaikilla ihmisillä olisi sama turvallisuuden tunne, lämmin puhdas suihku iltaisin ja terveellistä ruokaa. Matkallani, täällä Mexico Cityssä sokeat vaeltavat metrossa laulaen ja keräten almuja, nuoret naiset lapsineen kerjäävät kauppakeskusten edessä ja jalaton mies makaa maassa pahvien päällä. Miten hemmetin etuoikeutettuja me olemme! Ja juuri sen vuoksi meillä on vastuu tehdä yhteisesti hyvää. Kirjoittaa vetoomuksia, äänestää jaloilla, lahjoittaa rahaa, nousta barrikadeille puolustamaan vähempiosaisia. Silmät kannattaa sulkea vain meditaation ajaksi.

Olemme juuri niin onnellisia ja onnistuneita kuin maailma ympärillämme.

Tänä tulilohikäärmeen vuonna olen tehnyt paljon varjotyötä, jossa suru ja viha ovat kätelleet toisiaan. Miten lähellä ne toisiaan ovatkaan. Ikävä. Turhautuminen. Ärsytys. Näiden äärimmäisten tunteiden aikana olen herkistynyt. Olen kohdannut uudenlaista pelkoa, katson taakseni pimeällä kadulla useammin kuin aiemmin. Elämä on niin hauras, sen olen nyt ymmärtänyt. 

Vastakohtaisuuksien aikana olen vetäytynyt mutta samalla nauttinut kaikkein eniten opettamisesta ja ryhmien kanssa työskentelystä. Olen ollut todellakin oma itseni, iloinen, tunteellinen, leikkisä mutta myös vaativa. Olen kiroillut, rakastanut, itkenyt ja nauranut. Ja kipuillut sydämestä, käynyt jopa sydänfilmissä rintakehän pakotuksen vuoksi. Suru kun ei poistu kehosta sormia napsauttamalla. Lue kirjoitukseni surusta täältä.

MIKÄ SITTEN ON TOIMINUT JA AUTTANUT? 

Vähäisiä unia on varjeltu, nukkumaanmenoa aikaistettu. Olen nukkunut korvatulpat korvissa, silmälaput silmillä ja villasukat jalassa joka yö.

Meidän kahden keskisessä perheessä on pidennetty aamupusuhetkiä. Halauksia jatkettu kunnes on jälleen alkanut tuntumaan vahvalta. Mieheni sanoi minulle ”Sylini on aina auki sinulle”, ja niin se on ollutkin. Olen istunut sylissä ja ollut vain. Pysähtyminen ei ole ole koskaan ollut ydintaitoni, mutta nyt se on ollut luonnollista, tai ainakin pakollista.

En ole yrittänyt ”päästää irti”. Vaan ennemminkin olen antanut tunteiden virrata, mennä ja taas tulla. Olen koittanut olla arvottamatta onnistumisia tai matalalentoa. Riittävyyden tunne on oltava läsnä ilman suitsutusta tai saavutuksia.

Olen katsonut paljon taidetta, nauttinut väreistä ja animaatiomaailmoista, vaikken itse olekaan kyennyt vähään aikaan piirtämään. Kirjoittaminen valtasi luovuuteni ja vasta nyt haluan taas tarttua siveltimeen. Luonnostelen täällä Meksikossa tulevaa lastenkirjaa, josta olen todella innoissani. Siitä lisää myöhemmin!

Leikki ja höpsöttely, elämän sokeri. Siten syntyi alkuvuodesta Eläinjoogakortitkin, joiden tilausten postittaminen on pitänyt minut sopivasti liikkeessä. Ihmisten jakamat kuvat joogaavista lapsista ovat tuottaneet niin paljon iloa! Tsekkaa sinäkin instasta @animalasanas ja hashtagit: #eläinjooga #eläinjoogakortit

NYT TUNNEN KUINKA UUSIUTUVAT SIIPENI HITAASTI AVAUTUVAT. ALUKSI HENNOT MUTTA JOKA HETKI VAHVEMMAT, SUUREMMAT JA VÄRIKKÄÄT SIIVET.

Kohoa siis siivillesi perhonen! Minkä olet jo aloittanut, tulee vuonna 2018 kantamaan! Säihkyvää uutta vuotta!