Paras ystäväni kuoli tulipalossa. Ensimmäinen kuukausi meni eläen epätodellisuudessa. En tiennyt että suru voisi sattua niin paljon. Tuntui että järkeni rippeet kaikkosivat kuin vesipisara sateella kivikkoon. Uni katosi öistäni ja jäljelle jäi epäuskon köynnös kuristamaan kurkkua. Kivussakin on kauniit kohtansa, kuten kaikessa äärimmäisessä on. Ystäväni äiti sanoi sanat, joita en voi koskaan unohtaa: ”Sielu valitsee milloin se tänne tulee ja sielu valitsee milloin se täältä lähtee.”
Olimme yhdessä päättäneet, että aiomme ikääntyä vallattomasti, emmekä laisinkaan seesteisesti. Kulkisimme suurissa hatuissamme, korkeavartiset samppanjalasit käsissämme ja ohuiden ranneluidemme varassa kilkattaisi paksuja rannerenkaita eri puolilta maailmaa. Kuuma hiekka varpaiden välissä, kuumia muistoja niin nuorilta kuin iäkkäämmiltä päiviltä.
Ystäväni suuret korvarenkaat kilahtelivat viimeisen kerran joulukuussa 2016 ja tammikuussa hänet tuhkattiin. Ei laskettu maan sisään, vaan kun veneet jälleen loppumattomalta tuntuvan talven jälkeen kulkivat, siroteltiin keväällä maailman vesiin. Vesi liikuttaa tunteita, ja aallon lailla ne nousevat yhä uudestaan ja uudestaan läsnäolevaksi. Kun levitimme hänen tuhkansa mereen, lensi pinnan kimallukseen kaksi joutsenta. Nyt kahden joutsenen näkeminen muistuttaa minua yhteydestä.
Surun mukana menetin ääneni. Koko kevään ääneni takkusi, se murtui kesken joogaopetuksen ja kurkkua kuristi. Akupunktiohoitajani kertoi, että suru asuu keuhkoissa ja keuhkojeni energia oli vähäistä. Kesällä rintarankani alkoi oireilla ja sain käsiini ja niskaan puutumisoireita. Oli aika kohdata suru. Rohkeutta tarvitsin eniten siihen, etten sulkenut sydäntäni. Se olisi kaikkein helpointa, siis mennä kiinni elämältä. Sulkea silmät uusilta mahdollisuuksilta. Olla ottamatta vastaan. Hiuksiini jäi surusta valkoinen raita ja eloton mattapinta. Elämän vesi valui kyynelinä kehostani ja jätti taakseen autiomaan.
Olen kysynyt itseltäni säännöllisin välein: ”Onko helpottanut ollenkaan? Tuntuuko vielä samalta?”
Kipu kuolee huutamallaalastomana lattiallaMiten kauan sitä kestääei, sitä ei voi tietääKehen sattuu ja kuinka paljonsiitä kysymys enää tässä kai onKun on saavuttu siihen pisteeseenettei mikään ole varmaa -Koneeseen kadonnut / Apulanta
Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antautua surun tuomalle kivulle. Antaa asioiden olla, ilman että niitä tarvitsee aktiivisesti muuttaa. Ajatus oli toista kuin mitä joogassa opetan. Joogamatolla uskomme että jokainen hengitys on mahdollisuus muutokseen. Mutta minulla ei ollut voimia elää omaa oppia todeksi, kuin ehkä hetkittäin. Halusin olla oman elämäni alkemisti ja muuntaa synkän mustan hiilen säihkyväksi timantiksi. Mutta vasta todellisen hyväksynnän jälkeen voi tapahtua muutos. Vasta sitten kun ei enää etsi puhelimen valikosta tuttua nimeä tai yritä kadulla moikata kaksoisolentoa. Joskus asioiden vaan täytyy antaa olla juuri niinkuin ne ovat. Näinä hetkinä on vaikea uskoa että kaikella olisi tarkoituksensa.
Surun käsittelyyn on olemassa yleisesti tiedossa olevat seremoniansa. Hautajaiset, vaatteiden läpikäyminen, valokuvien katselu, tuhkien lasku, muistelu ja kukkien vieminen mahdolliselle haudalle. Tiesin, että näiden perinteisten seremonien lisäksi, minun olisi muodostettava oma siirtymäriitti. Ensimmäiset olivat yhteisöllisiä. Kokosin ystävät yhteen tähtiin siirtyneen työhuoneelle ennen sen tyhjentämistä ja siellä hänen helmien, ketjujen ja keskeneräisten kaulakorujen kaaoksessa loimme omat voimakorumme. Järjestimme myös hyväntekeväisyyspäivän joogayhteisölle. Ohjasin sydänmeditaation ja en kertaakaan voinut sanoa hänen nimeään. Tutut kollegat ohjasivat ääni vapisten hiljaista harjoitusta.
Yhdeksän kuukautta sielun siskoni menehtymisen jälkeen olin valmis. Olin ollut raskaana surusta ja nyt olin valmis muuntamaan sen kevyemmäksi energiaksi. Oli uusi kuu ja takana oli poikkeuksellisen viileä päivä portugalilaisessa rannikkokaupungissa. Hotellihuoneen kylpyhuoneessa oli kattoikkuna tummalle taivaalle. Ulkoa kuului vain tuulen ääni. Täytin kylpyammeen ja lisäsin veteen suolaa. Pimensin huoneen ja astuin lämpimään veteen, kuin olisin laskeutunut omien kyynelteni täyttämään ammeeseen. Kutsuin tuekseni kaikkia elementtejä ja henkisuojelijoita. En kutsunut enää ystäväni henkeä, koska olin aiemmin nähnyt unen jossa hän käänsi selkänsä ja sanoi että jatkaa eteenpäin. Iloisesti, luonnollisesti ja kevyenä.
Itkin vielä muutamaan kyyneleen ja sitten uudenlainen rauha täytti minut. Sanotaan että suru ei lähde koskaan, mutta se muuttaa muotoa. Vielä ei hymyilyttänyt, mutta olin vihdoin valmis hellittämään tunteesta, joka oli jo kotiutunut istumaan luitteni päälle.
Mimmit-kuvitusnäyttely on kiertänyt useissa kirjastoissa pääkaupunkiseudulla ja on seuraavaksi näytillä Kolin luontokeskus Ukossa koko kesän ja syksyn 2016. Näyttelyssä on suuria vedoksia, sekä pienempiä kuvia, joita olen valinnut laajasti eri Mimmit-animaatioista ja kirjoista. Sieltä näyttely kiertää Itä-Suomen eri kirjastoissa! Tosi hauskaa, että näyttely kiertää esillä kotimaillani ilahduttamassa pieniä ja isojakin lukijoita.
8.9.2011
Jo kaksi vuotta sitten aloitin mukana kuvittajana ja graafikkona Mimmit-projektissa. Kohta työmme on kaikkien nähtävillä! Kotimainen lastenuutuus Mimmikoto alkaa 4.9. MTV3 Juniorilla. Ohjelmassa nähdään Mimmien musiikkiin perustuvia animaatiosatuja, joissa tytöt seikkailevat eri maissa ja tapaavat maagisia hahmoja ja eläimiä ympäri maailmaa. Hauskat ja hullunkuriset Vesa Vierikko ja Jouni Hynynen ääninä animaatioissa. Animointi: <3 Shader. Tuotanto: Mimmit Music Oy. …
Inanna, taivaan kuningatar Inanna on Tapaus. Hän soi juuri kuten haluaa ja milloin haluaa. Onneksi en ole musiikkiartisti, nimittäin hänen arvaamattomuutensa saattaisi riivata minua. Kerran otin hänet naisten retriitille mukaan. Sade tuntui jo aamulla kosteutena ilmassa. Kun rumpuni sitten lätkyi iltapuolella järven rannalla, ymmärsin paljon hetkeen antautumisesta, ylpeydestä ja herkkyydestä. Magiaa voi yrittää valjastaa, mutta …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön, tallentamisen, kaupan ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Sielu valitsee milloin se täältä lähtee
Paras ystäväni kuoli tulipalossa. Ensimmäinen kuukausi meni eläen epätodellisuudessa. En tiennyt että suru voisi sattua niin paljon. Tuntui että järkeni rippeet kaikkosivat kuin vesipisara sateella kivikkoon. Uni katosi öistäni ja jäljelle jäi epäuskon köynnös kuristamaan kurkkua. Kivussakin on kauniit kohtansa, kuten kaikessa äärimmäisessä on. Ystäväni äiti sanoi sanat, joita en voi koskaan unohtaa: ”Sielu valitsee milloin se tänne tulee ja sielu valitsee milloin se täältä lähtee.”
Olimme yhdessä päättäneet, että aiomme ikääntyä vallattomasti, emmekä laisinkaan seesteisesti. Kulkisimme suurissa hatuissamme, korkeavartiset samppanjalasit käsissämme ja ohuiden ranneluidemme varassa kilkattaisi paksuja rannerenkaita eri puolilta maailmaa. Kuuma hiekka varpaiden välissä, kuumia muistoja niin nuorilta kuin iäkkäämmiltä päiviltä.
Ystäväni suuret korvarenkaat kilahtelivat viimeisen kerran joulukuussa 2016 ja tammikuussa hänet tuhkattiin. Ei laskettu maan sisään, vaan kun veneet jälleen loppumattomalta tuntuvan talven jälkeen kulkivat, siroteltiin keväällä maailman vesiin. Vesi liikuttaa tunteita, ja aallon lailla ne nousevat yhä uudestaan ja uudestaan läsnäolevaksi. Kun levitimme hänen tuhkansa mereen, lensi pinnan kimallukseen kaksi joutsenta. Nyt kahden joutsenen näkeminen muistuttaa minua yhteydestä.
Surun mukana menetin ääneni. Koko kevään ääneni takkusi, se murtui kesken joogaopetuksen ja kurkkua kuristi. Akupunktiohoitajani kertoi, että suru asuu keuhkoissa ja keuhkojeni energia oli vähäistä. Kesällä rintarankani alkoi oireilla ja sain käsiini ja niskaan puutumisoireita. Oli aika kohdata suru. Rohkeutta tarvitsin eniten siihen, etten sulkenut sydäntäni. Se olisi kaikkein helpointa, siis mennä kiinni elämältä. Sulkea silmät uusilta mahdollisuuksilta. Olla ottamatta vastaan. Hiuksiini jäi surusta valkoinen raita ja eloton mattapinta. Elämän vesi valui kyynelinä kehostani ja jätti taakseen autiomaan.
Olen kysynyt itseltäni säännöllisin välein: ”Onko helpottanut ollenkaan? Tuntuuko vielä samalta?”
Kipu kuolee huutamalla alastomana lattialla Miten kauan sitä kestää ei, sitä ei voi tietää Kehen sattuu ja kuinka paljon siitä kysymys enää tässä kai on Kun on saavuttu siihen pisteeseen ettei mikään ole varmaa -Koneeseen kadonnut / Apulanta
Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antautua surun tuomalle kivulle. Antaa asioiden olla, ilman että niitä tarvitsee aktiivisesti muuttaa. Ajatus oli toista kuin mitä joogassa opetan. Joogamatolla uskomme että jokainen hengitys on mahdollisuus muutokseen. Mutta minulla ei ollut voimia elää omaa oppia todeksi, kuin ehkä hetkittäin. Halusin olla oman elämäni alkemisti ja muuntaa synkän mustan hiilen säihkyväksi timantiksi. Mutta vasta todellisen hyväksynnän jälkeen voi tapahtua muutos. Vasta sitten kun ei enää etsi puhelimen valikosta tuttua nimeä tai yritä kadulla moikata kaksoisolentoa. Joskus asioiden vaan täytyy antaa olla juuri niinkuin ne ovat. Näinä hetkinä on vaikea uskoa että kaikella olisi tarkoituksensa.
Surun käsittelyyn on olemassa yleisesti tiedossa olevat seremoniansa. Hautajaiset, vaatteiden läpikäyminen, valokuvien katselu, tuhkien lasku, muistelu ja kukkien vieminen mahdolliselle haudalle. Tiesin, että näiden perinteisten seremonien lisäksi, minun olisi muodostettava oma siirtymäriitti. Ensimmäiset olivat yhteisöllisiä. Kokosin ystävät yhteen tähtiin siirtyneen työhuoneelle ennen sen tyhjentämistä ja siellä hänen helmien, ketjujen ja keskeneräisten kaulakorujen kaaoksessa loimme omat voimakorumme. Järjestimme myös hyväntekeväisyyspäivän joogayhteisölle. Ohjasin sydänmeditaation ja en kertaakaan voinut sanoa hänen nimeään. Tutut kollegat ohjasivat ääni vapisten hiljaista harjoitusta.
Yhdeksän kuukautta sielun siskoni menehtymisen jälkeen olin valmis. Olin ollut raskaana surusta ja nyt olin valmis muuntamaan sen kevyemmäksi energiaksi. Oli uusi kuu ja takana oli poikkeuksellisen viileä päivä portugalilaisessa rannikkokaupungissa. Hotellihuoneen kylpyhuoneessa oli kattoikkuna tummalle taivaalle. Ulkoa kuului vain tuulen ääni. Täytin kylpyammeen ja lisäsin veteen suolaa. Pimensin huoneen ja astuin lämpimään veteen, kuin olisin laskeutunut omien kyynelteni täyttämään ammeeseen. Kutsuin tuekseni kaikkia elementtejä ja henkisuojelijoita. En kutsunut enää ystäväni henkeä, koska olin aiemmin nähnyt unen jossa hän käänsi selkänsä ja sanoi että jatkaa eteenpäin. Iloisesti, luonnollisesti ja kevyenä.
Itkin vielä muutamaan kyyneleen ja sitten uudenlainen rauha täytti minut. Sanotaan että suru ei lähde koskaan, mutta se muuttaa muotoa. Vielä ei hymyilyttänyt, mutta olin vihdoin valmis hellittämään tunteesta, joka oli jo kotiutunut istumaan luitteni päälle.
Kiitos valokuvista Anna Tervahartiala.
Lue myös nämä
Mimmit-kuvituksia näyttelyissä ja kodin sisustuksessa
Mimmit-kuvitusnäyttely on kiertänyt useissa kirjastoissa pääkaupunkiseudulla ja on seuraavaksi näytillä Kolin luontokeskus Ukossa koko kesän ja syksyn 2016. Näyttelyssä on suuria vedoksia, sekä pienempiä kuvia, joita olen valinnut laajasti eri Mimmit-animaatioista ja kirjoista. Sieltä näyttely kiertää Itä-Suomen eri kirjastoissa! Tosi hauskaa, että näyttely kiertää esillä kotimaillani ilahduttamassa pieniä ja isojakin lukijoita.
Jo kaksi vuotta sitten aloitin mukana kuvittajana ja graafikkona Mimmit-projektissa. Kohta työmme on kaikkien nähtävillä! Kotimainen lastenuutuus Mimmikoto alkaa 4.9. MTV3 Juniorilla. Ohjelmassa nähdään Mimmien musiikkiin perustuvia animaatiosatuja, joissa tytöt seikkailevat eri maissa ja tapaavat maagisia hahmoja ja eläimiä ympäri maailmaa. Hauskat ja hullunkuriset Vesa Vierikko ja Jouni Hynynen ääninä animaatioissa. Animointi: <3 Shader. Tuotanto: Mimmit Music Oy. …
Minun rumpuni
Inanna, taivaan kuningatar Inanna on Tapaus. Hän soi juuri kuten haluaa ja milloin haluaa. Onneksi en ole musiikkiartisti, nimittäin hänen arvaamattomuutensa saattaisi riivata minua. Kerran otin hänet naisten retriitille mukaan. Sade tuntui jo aamulla kosteutena ilmassa. Kun rumpuni sitten lätkyi iltapuolella järven rannalla, ymmärsin paljon hetkeen antautumisesta, ylpeydestä ja herkkyydestä. Magiaa voi yrittää valjastaa, mutta …