Silloin tällöin pääsee mukaan projekteihin, jotka syntyvät kuin itsestään ja sen tekemisprosessia voi seurata kuin oman selkänsä takaa. Kun Sanna Wikström kysyi minua kuvittamaan tulevan kirjansa ”Viisaat ystäväni” , meillä oli heti selkeä ymmärrys ja luottamus siihen miten kirja syntyy – rauhassa rakentaen! Viisaat ystäväni on ystäväkirja, jonka äärelle hiljentyy miettimään. Samoin oli kuvien syntyprosessi, kaikki kirjan mandalat piirtyivät musteella ja siveltimellä paperiin, omassa rauhassaan. Värikylläisten Mimmit-kuvitusten jälkeen oli meditatiivista työstää vain mustaa ja valkeaa.
Kirjaan on koottu osuvia oivalluksia suurilta ajattelijoilta ystäviesi elämänkokemuksen lisäksi.
”Mitä rakkaus tekisi nyt?” -Neale Donald Walsch
Näin vastasin ensimmäiseen neljään kysymykseen:
Minä olen… Meri Mort, kuvittaja, joogaohjaaja – helposti innostuva vapaa sielu.
Sisimmässäni olen oikeasti… heimon tanssijanainen, joka tuo ihmiset yhteen etsimään sisäistä tultaan.
Minä haluan… luoda ja uudistua jatkuvasti – se onnistuu olemalla yhteydessä maahan sekä avaruuteen!
Sydämeni haluaa… rakastaa ja koskettaa. Tulla nähdyksi ja pidellyksi.
HIDASTA ELÄMÄÄ
Prikulleen samana päivänä toisistaan tietämättä sain yhteydenotot molemmilta Hidasta Elämää -sivuston perustajilta. Sanna kaipasi kuvittajaa kirjalle ja Pequ visuaalista ilmettä Hidasta elämää-webbisivustolle.
Visuaalinen ilme syntyi vapaudesta, aivan kuten sivuston bloggauksetkin syntyvät. HE-tiimissä on tärkeää antaa kirjoittajien luoda ja inspiroitua omista lähtökohdistaan ja intresseistään.
Näe itsesi selvemmin ja kasva ihmisenä tänä tulikukon vuonna! Harjoitus: Katsaus menneeseen vuoteen Ota tälle harjoitukselle aikaa. Voit esimerkiksi lukea kysymykset ajatuksella, sen jälkeen tehdä oman harjoituksesi, esimerkiksi joogata, meditoida tai käydä kävelyllä. Harjoituksen jälkeen nauti teetä, ota kynä ja paperia ja vastaa rauhassa. Anna sanojen tulla syvältä sydämesi uumenista. Kysy itseltäsi nämä 6 kysymystä:
Joogit Pete Leppänen ja Tommi Tukiainen ovat tämän vuoden kirjoittaneet kirjaa ”katujen joogasta”. Joogan polkua esitellään miesten omista näkökulmista, kirjallisuuden kautta, pohdiskellaan tämän hetken ilmiöitä ja onpa kirjaan haastateltu useita suomalaisia joogaohjaajiakin. Kysymyksissä oli tiukkoja ”Mitä jooga sinulle merkitsee?” sekä ”Kuinka suhtautua vammoihin”? Kirjoittajat ovat aloittaneet joogapolkunsa yhdessä astangatunneilla, ovat työkavereita sekä soittavat samassa bändissä. Nämä …
JOOGASATU: MATKA MERELLE Teema: Kaikki ovat erilaisia ja kaikilta voi oppia jotakin. Sekä hymy kannattaa aina. Asetu selinmakuulle matollesi ja laita silmät kiinni. Nyt lähdetään yhdessä joogaseikkailulle ja katsotaan minne mielikuvitus meidät vie. Hengitä rauhallisesti sisään ja ulos kolme kertaa. Yk-si, kak-si, kol-me. Nyt oletkin possu, joka on rauhassa heräämässä uuteen aamuun. Venyttelet, haukottelet ja …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön, tallentamisen, kaupan ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Viisaat ystäväni hidastavat elämää
Silloin tällöin pääsee mukaan projekteihin, jotka syntyvät kuin itsestään ja sen tekemisprosessia voi seurata kuin oman selkänsä takaa. Kun Sanna Wikström kysyi minua kuvittamaan tulevan kirjansa ”Viisaat ystäväni” , meillä oli heti selkeä ymmärrys ja luottamus siihen miten kirja syntyy – rauhassa rakentaen! Viisaat ystäväni on ystäväkirja, jonka äärelle hiljentyy miettimään. Samoin oli kuvien syntyprosessi, kaikki kirjan mandalat piirtyivät musteella ja siveltimellä paperiin, omassa rauhassaan. Värikylläisten Mimmit-kuvitusten jälkeen oli meditatiivista työstää vain mustaa ja valkeaa.
Kirjaan on koottu osuvia oivalluksia suurilta ajattelijoilta ystäviesi elämänkokemuksen lisäksi.
”Mitä rakkaus tekisi nyt?” -Neale Donald Walsch
Näin vastasin ensimmäiseen neljään kysymykseen:
Minä olen… Meri Mort, kuvittaja, joogaohjaaja – helposti innostuva vapaa sielu.
Sisimmässäni olen oikeasti… heimon tanssijanainen, joka tuo ihmiset yhteen etsimään sisäistä tultaan.
Minä haluan… luoda ja uudistua jatkuvasti – se onnistuu olemalla yhteydessä maahan sekä avaruuteen!
Sydämeni haluaa… rakastaa ja koskettaa. Tulla nähdyksi ja pidellyksi.
HIDASTA ELÄMÄÄ
Prikulleen samana päivänä toisistaan tietämättä sain yhteydenotot molemmilta Hidasta Elämää -sivuston perustajilta. Sanna kaipasi kuvittajaa kirjalle ja Pequ visuaalista ilmettä Hidasta elämää-webbisivustolle.
Visuaalinen ilme syntyi vapaudesta, aivan kuten sivuston bloggauksetkin syntyvät. HE-tiimissä on tärkeää antaa kirjoittajien luoda ja inspiroitua omista lähtökohdistaan ja intresseistään.
Lue myös nämä
Näe itsesi selvemmin – harjoitus vuodelle 2017
Näe itsesi selvemmin ja kasva ihmisenä tänä tulikukon vuonna! Harjoitus: Katsaus menneeseen vuoteen Ota tälle harjoitukselle aikaa. Voit esimerkiksi lukea kysymykset ajatuksella, sen jälkeen tehdä oman harjoituksesi, esimerkiksi joogata, meditoida tai käydä kävelyllä. Harjoituksen jälkeen nauti teetä, ota kynä ja paperia ja vastaa rauhassa. Anna sanojen tulla syvältä sydämesi uumenista. Kysy itseltäsi nämä 6 kysymystä:
YOGA, BOOKS AND ROCK’N’ROLL
Joogit Pete Leppänen ja Tommi Tukiainen ovat tämän vuoden kirjoittaneet kirjaa ”katujen joogasta”. Joogan polkua esitellään miesten omista näkökulmista, kirjallisuuden kautta, pohdiskellaan tämän hetken ilmiöitä ja onpa kirjaan haastateltu useita suomalaisia joogaohjaajiakin. Kysymyksissä oli tiukkoja ”Mitä jooga sinulle merkitsee?” sekä ”Kuinka suhtautua vammoihin”? Kirjoittajat ovat aloittaneet joogapolkunsa yhdessä astangatunneilla, ovat työkavereita sekä soittavat samassa bändissä. Nämä …
Eläinjoogasatu – Matka merelle