Ei haittaa että sataa, syksy kun on ollut täynnä mielenkiintoisia joogakokemuksia niin omalla matolla kuin ohjatessa. Syyskuu on aivan hurjaa aikaa, saa nähdä niin useita uusia kasvoja ja pääsee kohtaamaan sydämiä kurssien alkaessa. Myös ihmisen ja luonnon välillä tapahtuu taikaa kun vaihdamme ajasta toiseen. Syyskuu on ollut täynnä suuria emootioita – suoraan sanottuna, jengi on ollut ihan sekaisin. Positiivisella tavalla.Viimeistään nyt, moni herää 2012 vuoden uusiin naisellisiin energioihin!
Kuulen usein ihmettelyä ”Siis mitä joogaa sä ohjaat?” Näin monesti avaan: Liikkeen vapautta, sydämeen hengittämistä, vapautta kaavoista, myös jollain tapaa sivupolkua maskuliinisesta joogatraditiosta. Enemmän leikkiä ja ilmaisua, luovuutta ja iloa. Toki asanoiden tarkkaa tarkastelua, hengitysharjoituksia ja luonnollista, tervehdyttävää spiraaliliikettä. Vanda Scaravelli kirjoittaa tämän tapaisesta joogaan asennoitumisesta ”Yoga of Freedom” – Vapauden joogasta. Niin, VAPAUDEN JOOGAA! En oikeastaan osaa edes vastata, vaan kutsun kokeilemaan. Jokainen tunti on erilainen, kuten me ihmisetkin, muutumme joka hetki.
Terveysbloggaaja Hanna Stolt osallistui raskautensa jälkeen ensimmäiselle joogakurssille ja näin hän mm. kirjoitti meidän syyskuun kohtaamisesta: ”If I would have to sum up my experiences from the weekend into one sentence I think it could go something like this: “I feel more connected, joyful and.. yes, juicy. I felt so happy and so alive after each of the classes – I went home each day loving the world!”Lue tästä lisää Hannan päivästä. Myös Jolien Jutta on tunnustellut tänä syksynä suhdettaan joogaan. ”Kotiin fillaroidessani en enää ollut varma, olinko ollut joogakurssilla, luovuuskurssilla, irtipäästämiskurssilla vai inhimillisyyden peruskurssilla (?) mutta sillä ei ollut väliä.”
Intensiivikurssit on hyvä tapa inspiroitua harjoitukseen, liikkumaan, tutkiskelemaan! Pitkin syksyä ja talvea on erilaisia jooga-workshoppeja. ParijoogaaEmman kanssa, energiahoitoja ja Jumalatar-energiaa Marjan kanssa sekä keskellä talvea voi lähteä karkuun pakkasta ja tulla Malesiaan joogaretriitille! NAM.
Ps. Miten hemmottelet itseäsi tänä syksynä? Ajattelin hemmotella itseäni kynttilänvalolla, pakuriteellä, ystävien seuralla, mahdollisimman monilla haleilla ja pusuilla, Nannanda-korviksilla, räväköillä joogalegginsseillä ja Jolien luonnonkosmetiikalla. Ja joka-aamuisella harjoituksella. Oli mitä oli.
Lempiaikani päivästä on pehmeän oranssin värinen auringonlasku, jolloin iho hohtaa kauneuttaan ilta-auringossa. Jo lapsena rakastin istua kesäiltaisin järven rannalla. Metsä oli täynnä mäntyjä mutta rannassa oli muutama koivu. Täydelliset vastavärit näkyivät valkoisen koivun rungossa, jonka pinta väreili persikkaa ja varjo piirtyi violettina pehmeään kaarnan. Näkyä siivitti kuikan laulu. Ne ovat ensimmäisiä muistojani meditatiivisesta olotilasta. Sen maiseman voin kantaa sisälläni mukana ja kokea …
Näin vuoden lopulla näkee selkeämmin tapahtumien kaaren ja teemat. Tätä vuotta on yhdistänyt kaipaus väreihin ja tarve symmetriaan. Alkuvuodesta astrologini kertoi, että luovien töideni kannalta tekisi hyvää työskennellä Pyhien Symboleiden kanssa. Monen ammatin pyörityksessä välillä suuntani on kadoksissa ja silloin kannattaa kääntyä mentoreiden puoleen.
Koostimme Mimmikoto-animaatioista trailerin, jossa esitellään lukuisia hahmoja (piirsinkö todella noin monta?! 🙂 Mimmien seikkailut ylettyvät Suomen Vaskimetsästä aina Afrikkaan (Kenia), Brasilian sademetsiin, Kiinaan ja Japaniin. Mimmikotoa voit seurata SubJuniorilta koko syksyn. Tein myös lay-outin Mimmit-yhtyeen nettisivuille.Seuraavaksi lähden opettamaan sarjakuvan maagista maailmaa kansainväliselle leirille Nuorisokeskus Hyvärilään Nurmekseen. Ihanaa päästä kotimetsiin ja tutustumaan ihmisiin useista eri maista!Värikästä …
Weird but nice – Se inspiroiva aika vuodesta!

Lue myös nämä
Onko sinulla voimapaikkaa luonnossa?
Lempiaikani päivästä on pehmeän oranssin värinen auringonlasku, jolloin iho hohtaa kauneuttaan ilta-auringossa. Jo lapsena rakastin istua kesäiltaisin järven rannalla. Metsä oli täynnä mäntyjä mutta rannassa oli muutama koivu. Täydelliset vastavärit näkyivät valkoisen koivun rungossa, jonka pinta väreili persikkaa ja varjo piirtyi violettina pehmeään kaarnan. Näkyä siivitti kuikan laulu. Ne ovat ensimmäisiä muistojani meditatiivisesta olotilasta. Sen maiseman voin kantaa sisälläni mukana ja kokea …
Mandala-grafiikkaa
Näin vuoden lopulla näkee selkeämmin tapahtumien kaaren ja teemat. Tätä vuotta on yhdistänyt kaipaus väreihin ja tarve symmetriaan. Alkuvuodesta astrologini kertoi, että luovien töideni kannalta tekisi hyvää työskennellä Pyhien Symboleiden kanssa. Monen ammatin pyörityksessä välillä suuntani on kadoksissa ja silloin kannattaa kääntyä mentoreiden puoleen.
Mimmit trailer vihdoin ulkona!