Villi voima – Luovuuden lähteellä

Maailmani järjestyksessä kuu johtaa, unet tietävät, puut puhuvat ja ihmisellä on synnynnäinen yhteys luontoon. Kun sielumme matkaa äitimme kohtuun, jo silloin villi voima herää meissä. Olemme erottamaton osa luonnon syklisyyttä, kasvua ja tietoisuuden kasvamista.

Kun tyttäreni potki kaksi vuotta sitten vatsassani, valvoin hereillä kaikki yöt. Paistattelin kuun viistossa valossa ja seikkailin kivun, unien ja välitilojen maailmassa. Tunsin niin paljon erilaisia tunteita, ihmetystä, pelkoa, laajentuvaa rakkautta, epätoivoa, syvää onnea. Pyysin Äiti Kuulta voimaa ja ryhdyin kirjoittamaan luontoyhteyden voimaa sanoiksi.

Ensin luulin kirjoittavani runokirjaa. Mutta kuten aiemminkin, kun alan tekemään jotain niin luova virta vie mennessään. Kuten kuvataiteilija joka maalaa näyttelyä varten, voi yllättyä että sen minkä piti olla 10 järkevän kokoista öljyvärimaalausta, onkin lopulta ottanut seinämuraalin, kuuden veistoksen, videoteoksen ja tilatun performanssin muodon. Runokirja tulee minultakin aikanaan.

Sanat ja visuaalisuus ovat toistensa limittäisiä. En oikein osaa toista ilman toista. Kirjani Lumoava nainen – Tunne villi voimasi syntyi kuun syklien piirtelystä. Ja sitten kuvat tarvitsivatkin tekstiä ympärilleen. Prosessi vei mukanaan ja puolessa vuodessa olin öisin kirjoittanut kirjan, jota nyt lukiessa tuntuu lähes vieraan kirjoittamalta. Shamaanisisko Helena Karhu kutsui tätä virrattamiseksi, kun kanavointi-sana ei minun suuhuni sopinut.

Tämän luonnon rohdoksia täynnä olevan voimakorttipakan luominen lähti liikkeelle runoista joita kirjoittelin ollessani raskaana. Kun sitten muutimme metsän laitaan, alkoi minussa elämään entistäkin vahvemmin puiden viisaus, kallioiden kuiske ja korpin viestit – kortit alkoivat syntymään.

Kirjoitin kuvailemalla siitä mitä luonnon rohdos (medicine, luonnon lääke, mahti, väki) on. Jokin kirjoitusasussa ei toiminut. Kortit lepäsivät pari kuukautta ja kun sitten muutimme metsän viereen ja pääsin hengittämään kevääseen heräävän luonnon kanssa, nojaamaan vanhoihin kelopuihin ja silittelemään sammalia, alkoi metsä ja ympäröivä luonto kuiskia viestejänsä selkeämmällä äänellään. Eräänä aamuna lehtopöllö istui makuuhuoneen ikkunamme ulkopuolella, korkeassa vanhassa koivussa. Uskalsin taas kirjoittaa henkien todellisuutta näkyväksi. Rohdokset alkoivat puhua omilla äänillään, joten sellaisina ne päätyivät kortteihin. Kertojanäänet kaikuvat korteissa yhdessä kuunvaloisten kuvitusten kanssa.

Rohdokset ovat kansat ja kulttuurit lävistävää ihmiskunnan kollektiivista tajuntaa. Me tunnemme rohdokset DNA:ssamme. Ne ovat meille tuttuja, ne ovat olemassa ajan tuolla puolen. Korttipakkani on taiteellinen tulkinta meille kaikille yhteisestä asiasta. Vielä ennen painatusta kierrätin kortit noita- ja tietäjäystävillä, eivätkä hekään löytäneet teksteistä mitään joka olisi heidän maailmankäsitystä vastaan. Olin helpottunut, sain vahvistuksen, jollaista moni kaipaa yksinäisen luovan työn loppumetreillä.

Omasta hyllystäni löytyy yli 30 erilaista pakkaa. Voisi siis sanoa että kortit ovat minulle merkittäviä työkaluja. En juuri käytä klassista tarot-pakkaa, vaan nk. Oraakkelikortteja, joissa visuaalisuudella ja teemoilla on kantava vaikutus.

Artikkeli on julkaistu Minä olen -lehdessä 4/2020.