Pohjolan myytit eri taiteilijoiden värittäminä

Pohjolan myytit sukeltaa pohjoisten mytologioiden maailmaan käsin piirrettyjen kuvitusten kautta. Synkeät shamaanit, noidat, viikingit, riimut ja spiraalit avaavat tarujen Pohjolan uniikkia visuaalista perinnettä. Kuvitin värityskirjan Pohjolan myytit kylmänä syystalvena 2015 ja se julkaistiin 2016 keväällä. Pidin sinä keväänä useita värityskirjailtoja eri kirjastoissa. Taidekasvattajana rakastan katsoa miten luomani kuvat muuttuvat uudeksi eri ihmisten käsissä. Kävimme myös mielenkiintoisia keskusteluja näissä illoissa. Kiitos kaikille tapahtumiin tulijoille!

Sitten minua alkoi viehättämään ajatus kuvien suurentamisesta ja näyttelyn koostamisesta. Miltähän siis näyttää kun 10 taiteilijaa saisi värityskirjan sivun käsiinsä? Kutsuin mukaan taiteilijoita eri taiteen aloilta: Petri Hiltunen, Pietari Kaakkomäki, Päivi Saarikoski, Elina Hakkarainen, Christer Nuutinen, Helena Björk, Hanna Ruax, Ossi Pirkonen ja Ruska Schönberg.

HAASTATTELU YLÄ-KARJALAAN 27.7.2017

Miten värityskirjan konsepti toimii tässä tapauksessa? Kokoelman pohjalta julkaistu kirja sisältää ilmeisesti vain sinun luomasi värittömät kuvat, joita aikuisetkin voivat sitten värittää? Tämä on jo kolmas tällainen teoksesi – mikä innoittaa tekemään värityskirjoja aikuisille? Miksi valitsit aiheeksi Pohjolan myytit? Mikä siinä vetoaa sinun kuvittamissilmääsi?

Värityskirja aikuisille toimii aivan kuten lapsillekin. Aikuisille värityskuvia suunnattaessa, voi kuvitukset olla pikkutarkkoja, eli värittäminen saa olla myös haastavaa ja kuvapinnat pieniä ja jopa avoimia, joten niiden värittäminen voi olla luovaa. Värittäminen on itseasiassa luovempaa kuin mitä kenties sen ajatellaan olevan. Kuvan katsominen ja jopa värien päättäminen on täynnä valintoja. Luovien prosessien lisäksi kehittyy myös tekninen osaaminen.

Aiempi värityskirjani ”Koristekallot” oli erittäin mielekäs tilaustyö kustantajalta. Konsepti toimi hyvin ja ensimmäinen värityskirjani Like-kustannukselle sai mukavaa nostetta, joten lähdimme miettimään seuraavaa teemaa, joka sopisi niin kustantajan julkaisuluetteloon, että kiinnostaisi kuvateemaltaan minua. Olen aina rakastanut pohjoista mytologiaa ja tarinoita, sekä sen eläinrikasta, maagista kuvastoa. Pienen aivoriihen jälkeen päädyimme teemaan Pohjolan myytit. Pidän myös teeman ajattomuudesta. Oman elinalueen tarinat ja mytologinen historia on aina ajankohtainen.

”Pohjolan myytit” eroaa aikaisemmista värityskirjoista siten, että kirjassa on mukana myös hieman tietoa eri myyttisistä hahmoista. Vaihdoin myös kuvitustekniikkaa aiempien kirjojen pienestä siveltimestä mustekärkikynään ja pullomusteeseen. Vanhanaikaisen piirtotekniikan elvyttäminen omassa ilmaisurepertuaarissa kiehtoi ja sopi kuvitusaiheisiin. Samalla kun kuvitin, kuuntelin pohjoismaista musiikkia ja fiilistelin niin suomalaisia tonttuja, kuin Valhalla-mytologiaakin.

Miten yhteistyö muiden taiteilijoiden kanssa toimi? Annoitko heille täysin vapaat kädet värittämisen suhteen, vai oliko sinulla joitain ohjeita annettavana? Yllättikö jokin tietty tulkinta piirroksestasi erityisesti?

Värityskirjoja tehdessä ei useinkaan pääse katsomaan miten omia kuvituksia lopulta väritetään. Olen pitänyt useissa kirjastoissa väritysiltoja, jossa olen päässyt katsomaan miten eri tavoin kuvat nousevat elämään värien myötä. Sen lisäksi olen kurkkinut instagrammista hastageillä #pohjolanmyytit #koristekallot #merimort että miten kuvia on väritetty. On todella hauskaa nähdä kuinka kuva taipuu moneen eri värittäjien käsissä. Jopa alkuperäisen kirjan kannen maalaamisen teki kuvittaja Paula Mela. Taidekasvatustaustani mukana tulee luontevasti ajatus yhteisöllisestä taiteen tekemisestä. Halusin koota Pohjolan myyteistä näyttelyn ja aika pian päätinkin pyytää mukaan tuttuja taiteilijoita luomaan värillisen näkemyksensä mustavalkoisiin kuvituksiini. Teetin kirjan kuvista suurempikokoiset mustavalkeat vedokset ja annoin vapaat kädet taiteilijoille. Hiukan meitä kaikkia jännitti, mutta ainoa ohjeeni taisi olla, että olisi hyvä jos kuvitus olisi vielä tunnistettavissa värityksen alta. Olin yllättynyt siitä, miten samankaltainen värimaailma lähes kaikissa toteutuksissa oli, vaikka tekniikat vaihtelivat suuresti!

Kuvissa on vahva kohtaamisen tuntu, eläinhahmojen katseeseen on helppo uppoutua. Vaikutelma on jopa melko intensiivinen. Oliko kokoelman pyrkimys saada aikaan tällaista intensiivisyyttä? Onko Pohjola intensiivinen?

Kun tein kirjaa, oli kylmä talvi ja heräsin joka aamu ja ennenkuin muu maailma oli edes herännyt, olin jo kynttilänvalossa piirtänyt pari tuntia. Pohjola on energialtaan minusta intensiivinen, maaginen, varjoisa, mutta myös luontoa kumartava ja karuudessaan yllättävän juhlavakin. Kirjan aikataulu oli suhteellisen napakka. Minun piti piirtää yksi kuva päivässä, mikä ei sinänsä kuulosta paljolta, mutta piirrän nykyään enemmän tietokoneella, niin mustepulloon tarttuminen ei kaikkina aamuina tuntunut juuri omimmalta työskentelytavalta. Olin kuitenkin aloittanut siten, joten halusin haastaa itseni ja tehdä kirjan samalla tavalla loppuun asti.

Mandala on ainoa sinun värittämäsi teos kokoelmasta. Missä määrin mandaloita on löydettävissä Pohjoisesta mytologiasta? Vai onko tämä niin sanotusti sinun tulkinnallinen lisäyksesi? Hahmotelma siitä, miltä mandalakuvio voisi näyttää pohjoisessa kontekstissa?

Mandaloita on Pohjolassa itseasiassa paljonkin, etenkin erilaisissa koristemotiiveissa, koruissa ja kilvissä ja kankaissa. Ehkä kuuluisin kuva-aihio, joka on myös pyöreä mandala on käärme, joka syö häntäänsä. ”Jörmungandr” on norjalaisesta mytologiasta tunnettu lohikäärme. Vanha symboli tunnetaan myös nimellä Ouroboros ja se kuvastaa ikuisen kiertokulun ympyrää. Sitä, että asioilla ei ole alkua eikä loppua.  Ja itseasiassa kuvitinkin sen, mutta se ei päätynyt lopulliseen kirjaan asti. Yksi käärme löytyy kuitenkin ”Maailmanpuu”-teoksen puun juurista. Näyttelyyn värittämäni kultainen mandala on kumarrus pohjoisen luonnon marjoille ja myös riimukirjaimille.

Pohjolan myytit Thuleian blogissa.

Pohjolan myytit Yöpöydän kirjoissa.