Muoviton syyskuu, siivouspäivä, vuosi ilman uusia vaatteita…Kesän jälkeinen detox on laajentunut ruokavaliosta koko kotiin. Kaupunkiakin katsoo eri tavalla, kun mielessä ei ole hankinnat. Ja kotona ei enää odota tälläinen kenkäkaaos…On muuten todella haastavaa tehdä kotiharjoitusta muuton keskellä, mieli karkaa laatikoiden sisälle ja vintille tuon tuosta. Niin, siis puhdistuksen ja ekoilun osasyynä on myös muutto!
Koin hauskan psykologisen ilmiön – kun päätin etten osta uusia vaatteita, laajeni ajatus muunkin materiaalisen kuluttamisen puolelle. Tiukkaa teki etenkin Sarjisfestareilla sekä Design Marketissa jossa kaverit myivät upeita tuotoksiaan. Mutta ihan oikeasti, en tarvitse juuri nyt mitään. Useiden rinkkamatkojen jälkeen on helppo huomata kuinka vähällä pärjää. Eikä vain pärjää, vaan on onnellinen. Jos kaipaat vertaistukea, täällä facebook-ryhmä. Kotona mies on päättänyt uudistaa ja parantaa kierrätyssysteemejä ja ylimääräisiä kirjoja ja cd-levyjä on pakattu pois ja annettu jakoon. Nostalgian nimissä LP-soitin saa kuitenkin jauhaa olohuoneen nurkassa.
Kallio kierrätttää-ryhmän kautta mitä ihmeellisimmät esineet ja huonekalut ovat löytäneet kodin. Samalla on tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin ja paikkasidonnainen yhteisöllinen fiilis kasvaa. Tuntuu myös niin mukavalta kun kaapissa levänneet vaatteet näkevät kiitollisen päivänvalon. Kaikki se vaiva ja työvaiheet mitä eri esineiden valmistamiseen käytetään! DVD:t vein divariin ja vaihdoin pariin leffaan mitkä menivät ohitse teatterissa.
Myös kroppa voi kaivata puhdistusta. Etenkin kiertoliikkeet puhdistavat ja pranayamat puhdistavat hengitysteitä flunssapöpöistä. Tervetuloa Pihasalille keskiviikon drop-in tunnille stressi-vapaaseen joogaan klo 17 oppimaan ja kokemaan lisää! Jokainen tunti on erilainen, myös aloittelijoille sopiva. Tänä syksynä on teemana alaselän hyvinvointi.
Koska rakastan listoja, tässä top 5 #ekosankarit -vinkkiä!
KOKEILE läpi kaikki vaatteesi. Ne mitkä on epämiellyttäviä materiaaliltaan, puristaa jostain tai on vaan ihan väärän muotoisia, laita menemään. Ei ne ajan kanssa mukavammaksi muutu. (Ja ei tämä pyllykään tästä enää pienene, onhan se myönnettävä.) Jos edessä on suuri elämäntaparemontti, säästä pienistä vaatteista vain pari laadukkainta.
VIE kengät suutariin, korjauta laukkujen vetoketjut ym. Pidennät tavaroiden käyttöikää ja hyppäät ulos kertakäyttö-ruudusta.
KÄYTÄ loppuun kosmetiikat & kodin pesuaineet ja osta vain ekoa ja luomua kun on tarve. Jos tykkäät tuoksuvista pyykinpesuaineista, laita muutama tippa aromaöljyä pyykin sekaan.
LAHJOITA esim. facebookin kautta tavaroita. Annoin juuri neljäsluokkalaisten luokan opelle lapsuuden eläinkirjasarjani, joka on kulkenyt mukana muutosta toiseen ja joita en ole avannut vuosiin. Laita mahdollisimman vähän suoraan roskiin! Jopa kulahtaneet lakanat ja pyyhkeet voi antaa Hesyyn kodittomille eläimille. Täältä lisää tietoa!
NAUTI palveluista, hyvästä ruoasta ja ulkoilmasta. Käy hierojalla, joogassa, museoissa tai mene kielikurssille. Parhaat asiat on aineettomia!
Niin, siis mitkä #ekosankarit? Eko-puhdistusaineista tutulla Ecover Finlandilla on käynnissä NYT valokuvakisa! Näin osallistut: Kuvaa ekotekosi. Jaa se 1) Facebookin kisasivustolla tai/ja Instagramissa hashtagilla #ekosankarit ja tägäämällä @ecoverfinland. Voit runoilla myös lyhyen kirjallisen kuvauksen.
Imetysuutisia-lehti 2/2020 Teksti: Miina Korpi. Haastattelu tehty toukokuussa 2020 Meri Mort vastaa puheluuni työhuoneeltaan, jossa hän viettää vapaapäiväänsä – eli tekee töitä. Yrittäjänä toimiva Mort kertoo nauraen hoitovapaan keskellä töiden teon tuntuvan kyllä hieman vapaudelta. Hän oli tästä kuullut muilta vanhemmilta ennen lapsen saamista, mutta toteaa ymmärtävänsä sen nyt itsekin.
Hyvinvointikauppa PUR sijaitsee Kampissa, Urho Kekkosen katu kasissa, Tavastian vieressä. PURrissa on korkealaatuinen smoothiebaari. Tällä kertaa maistelussa oli syntisen hyvät mutta synnittömät ”Mustikkapiiras” & tyrninen ”Huomentajuoma. Smoothie on niin ravitseva että sitä ei kannata juoda yhdellä otolla ennen treeniä… PUR on myös homeopaattinen apteekki, jossa on homeopaatti/ravintoneuvoja aina paikalla. Tarjolla on mahtava valikoima pelkkää hyvyyttä, kuten superruokia, …
JOOGASATU: MATKA MERELLE Teema: Kaikki ovat erilaisia ja kaikilta voi oppia jotakin. Sekä hymy kannattaa aina. Asetu selinmakuulle matollesi ja laita silmät kiinni. Nyt lähdetään yhdessä joogaseikkailulle ja katsotaan minne mielikuvitus meidät vie. Hengitä rauhallisesti sisään ja ulos kolme kertaa. Yk-si, kak-si, kol-me. Nyt oletkin possu, joka on rauhassa heräämässä uuteen aamuun. Venyttelet, haukottelet ja …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön, tallentamisen, kaupan ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Syyskuun ja lopun aikojen Ekotekoja
Muoviton syyskuu, siivouspäivä, vuosi ilman uusia vaatteita…Kesän jälkeinen detox on laajentunut ruokavaliosta koko kotiin. Kaupunkiakin katsoo eri tavalla, kun mielessä ei ole hankinnat. Ja kotona ei enää odota tälläinen kenkäkaaos…On muuten todella haastavaa tehdä kotiharjoitusta muuton keskellä, mieli karkaa laatikoiden sisälle ja vintille tuon tuosta. Niin, siis puhdistuksen ja ekoilun osasyynä on myös muutto!
Koin hauskan psykologisen ilmiön – kun päätin etten osta uusia vaatteita, laajeni ajatus muunkin materiaalisen kuluttamisen puolelle. Tiukkaa teki etenkin Sarjisfestareilla sekä Design Marketissa jossa kaverit myivät upeita tuotoksiaan. Mutta ihan oikeasti, en tarvitse juuri nyt mitään. Useiden rinkkamatkojen jälkeen on helppo huomata kuinka vähällä pärjää. Eikä vain pärjää, vaan on onnellinen. Jos kaipaat vertaistukea, täällä facebook-ryhmä. Kotona mies on päättänyt uudistaa ja parantaa kierrätyssysteemejä ja ylimääräisiä kirjoja ja cd-levyjä on pakattu pois ja annettu jakoon. Nostalgian nimissä LP-soitin saa kuitenkin jauhaa olohuoneen nurkassa.
Kallio kierrätttää-ryhmän kautta mitä ihmeellisimmät esineet ja huonekalut ovat löytäneet kodin. Samalla on tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin ja paikkasidonnainen yhteisöllinen fiilis kasvaa. Tuntuu myös niin mukavalta kun kaapissa levänneet vaatteet näkevät kiitollisen päivänvalon. Kaikki se vaiva ja työvaiheet mitä eri esineiden valmistamiseen käytetään! DVD:t vein divariin ja vaihdoin pariin leffaan mitkä menivät ohitse teatterissa.
Myös kroppa voi kaivata puhdistusta. Etenkin kiertoliikkeet puhdistavat ja pranayamat puhdistavat hengitysteitä flunssapöpöistä. Tervetuloa Pihasalille keskiviikon drop-in tunnille stressi-vapaaseen joogaan klo 17 oppimaan ja kokemaan lisää! Jokainen tunti on erilainen, myös aloittelijoille sopiva. Tänä syksynä on teemana alaselän hyvinvointi.
Koska rakastan listoja, tässä top 5 #ekosankarit -vinkkiä!
Niin, siis mitkä #ekosankarit? Eko-puhdistusaineista tutulla Ecover Finlandilla on käynnissä NYT valokuvakisa! Näin osallistut: Kuvaa ekotekosi. Jaa se 1) Facebookin kisasivustolla tai/ja Instagramissa hashtagilla #ekosankarit ja tägäämällä @ecoverfinland. Voit runoilla myös lyhyen kirjallisen kuvauksen.
Lue myös nämä
Äitiys muutti moniulotteisemmaksi – haastattelu Imetysuutisia-lehdessä
Imetysuutisia-lehti 2/2020 Teksti: Miina Korpi. Haastattelu tehty toukokuussa 2020 Meri Mort vastaa puheluuni työhuoneeltaan, jossa hän viettää vapaapäiväänsä – eli tekee töitä. Yrittäjänä toimiva Mort kertoo nauraen hoitovapaan keskellä töiden teon tuntuvan kyllä hieman vapaudelta. Hän oli tästä kuullut muilta vanhemmilta ennen lapsen saamista, mutta toteaa ymmärtävänsä sen nyt itsekin.
PURrrrr on kehräystä hyvinvoinnille
Hyvinvointikauppa PUR sijaitsee Kampissa, Urho Kekkosen katu kasissa, Tavastian vieressä. PURrissa on korkealaatuinen smoothiebaari. Tällä kertaa maistelussa oli syntisen hyvät mutta synnittömät ”Mustikkapiiras” & tyrninen ”Huomentajuoma. Smoothie on niin ravitseva että sitä ei kannata juoda yhdellä otolla ennen treeniä… PUR on myös homeopaattinen apteekki, jossa on homeopaatti/ravintoneuvoja aina paikalla. Tarjolla on mahtava valikoima pelkkää hyvyyttä, kuten superruokia, …
Eläinjoogasatu – Matka merelle