Kaunein alkukesän viikonloppu. Kuinka tärkeää onkaan kokoontua eri ikäisten naisten kesken jakamaan niin naurua, luovaa hulluutta, kyyneleitä kuin hiljaisuuttakin luonnonhelmaan. Ensimmäiset hellepäivät auttoivat puhdistumista ja uudistumista. On niin vaikea kuvailla sanoin nyt jo toisen kerran tapahtunutta Jumalatar Minussa-workshoppia, mutta yritän. …Vapaata liikettä, chakrojen energiavirtojen balansointia, kauneutta, kukkia, spiraalienergiaa, kynttilänvaloa uima-altaalla, uinti ilta-auringossa joutsenten kanssa (almost too much I know!), eteeristen öljyjen tuoksuja, shamaanien rohkeusharjoituksia, värähteleviä mantroja joihin Hanna Ruax meihin opasti, ravitsevaa värikästä ruokaa, naurua ja innostuneita hymyjä.
Päällimmäisenä mieleen jäi se voima, mitä meillä naisilla on toisillemme jaettavana. Viikonlopun aikana jaettiin viisaita neuvoja, ja jokaista harjoitusta siivitti kannatteleva ja rohkaiseva energia. Vapauden joogan harjoituksia tuki Marjan energiahoidot ja voimallinen oli myös tarot-riittimme.
The symbol of the Wise Woman tradition is the spiral. The spiral is the bubbling cauldron. The spiral is the curl of the wave. The spiral is the lift of the wind. The spiral is the whirlpool of water. The spiral is the umbilical cord. The spiral is the great serpent.The spiral is the path of the earth. The spiral is the twist of the helix. The spiral is the spin of our galaxy. The spiral is the soft guts. The spiral is the labyrinth. The spiral is the womb-moon-tide mobius pull. The spiral is your individual life. The spiral is the passage between worlds: birth passing into death passing into birth. The path of enlightenment is the spiral dance of bliss… -Susun Weed
Maailmani järjestyksessä kuu johtaa, unet tietävät, puut puhuvat ja ihmisellä on synnynnäinen yhteys luontoon. Kun sielumme matkaa äitimme kohtuun, jo silloin villi voima herää meissä. Olemme erottamaton osa luonnon syklisyyttä, kasvua ja tietoisuuden kasvamista.
Tämän pitkän bloggauksen tarkoitus on avata kirjan syntymisen prosessia. Moni on ollut utelias tietämään kuinka kirja syntyy ja myös itsereflektion vuoksi kirjoitan nyt prosessia auki. Päiväkirjani täyttyi syklisestä elämästä, kuusta, kuukautisista ja unista
Inanna, taivaan kuningatar Inanna on Tapaus. Hän soi juuri kuten haluaa ja milloin haluaa. Onneksi en ole musiikkiartisti, nimittäin hänen arvaamattomuutensa saattaisi riivata minua. Kerran otin hänet naisten retriitille mukaan. Sade tuntui jo aamulla kosteutena ilmassa. Kun rumpuni sitten lätkyi iltapuolella järven rannalla, ymmärsin paljon hetkeen antautumisesta, ylpeydestä ja herkkyydestä. Magiaa voi yrittää valjastaa, mutta …
Ja, oletko muuttanut elämäsi?

Lue myös nämä
Villi voima – Luovuuden lähteellä
Maailmani järjestyksessä kuu johtaa, unet tietävät, puut puhuvat ja ihmisellä on synnynnäinen yhteys luontoon. Kun sielumme matkaa äitimme kohtuun, jo silloin villi voima herää meissä. Olemme erottamaton osa luonnon syklisyyttä, kasvua ja tietoisuuden kasvamista.
Kuinka Lumoava nainen -kirja syntyi?
Tämän pitkän bloggauksen tarkoitus on avata kirjan syntymisen prosessia. Moni on ollut utelias tietämään kuinka kirja syntyy ja myös itsereflektion vuoksi kirjoitan nyt prosessia auki. Päiväkirjani täyttyi syklisestä elämästä, kuusta, kuukautisista ja unista
Minun rumpuni