Jälleen kesäkuun alussa naiset kerääntyivät yhteen ”Jumalatar Minussa” -viikonloppuun, joka oli meille kaikille loman aloitus. Viikonlopun tunnelmaan meitä opasti tällä kertaa ikoninen Jumalatar Inanna, jonka voima oli johtotähtemme. Inanna on sumerialainen taivaan äiti, joka selvisi kuolemasta ja symboloikin elämän kiertokulkua.

Voimakkaan Inannan energioissa upposimme villeihin ja sensuelleihin tansseihin, naurua unohtamatta. Nainen on kaikkea samaan aikaan – hauskuus ja viha, ilo ja suru, lempeys ja julmuus, kuuma ja kylmä. Viikonloppuun mahtui avaavaa vapauden joogaa, temppelitansseja, huivien hulmuamista ja suitsukkeiden tuoksua. Ensimmäisenä iltana vihittiin käyttöön hedelmällisyysrumpu, jonka olen tehnyt perinteiseen tyyliin poronnahasta. Siitä lisää myöhemmin!
Kaavailtu laskeutuminen virtaavaan veteen kuten alkuvuodesta Aasiassa ei onnistunut ihan suunnitelmien mukaan koska Äiti Maa päätti antaa meille sopivina kuuroina vettä, navakkaa sivutuulta mutta myös nautinnollisia auringonpilkahduksia. Naisen elämässä on pakko antautua jatkuvaan muutokseen, niin tänäkin viikonloppuna. Onneksi yhdelläkään ohjaamistani workshopeista muutoksen tuulia ei ole pidetty huonoina asioina. Tietoinen hyväksyntä on äärimmäisen hyvä työkalu kaikkiin hetkiin.
Illan ei juurikaan hämärtyessä siirryimme saunomaan jossa puhdistimme niin kehoa kuin sielua – molempiin tarkoituksiin soveltuu ihanat luonnonkosmetiikkatuotteet Madaralta ja Weledalta. On ihanaa ravita ihoaan myrkyttömillä tuotteilla jossa on parhaat ainesosat luonnosta. Suosikkini Madaralta on heidän deodoranttinsa (ei kiitos myrkyille ja rintasyövälle) & Weledalta valitsen freesit sampoot jotka eivät jää tuoksumaan tukkaan liiaksi. Sanomattakin on selvää että dippaus kookosöljyyn soveltuu aina Jumalattarille!
Keskusteluita luovuudesta, perhe-elämästä, rakkaudesta ja unelmista. Muistiinpanoja, ajatuksia, oivalluksia, kuuintentioita ja unia kirjoitimme kauniisiin muistikirjoihin. Kaiken kauniin arvostaminen tekee elämästä helposti kiitollista.
Useat meistä siirtyivät lomalle Mittumaaritista. Ensi vuonna järjestän viikonlopun samaan aikaan – Pyhässä naisten ringissä oleminen on paras mahdollinen aloitus kesälle!
”Spiraalijooga löysi minut sitten vihdoinkin ja olen kiitollinen, että sain siirtyä aikuisen naisen ikään energisoivassa seurassanne. Kyllä oli todella voimaannuttava kokemus monella tasolla. Olen vieläkin aivan fiilareissa kokemastani, sen ovat huomanneet kyllä kaikki läheiseni ja työyhteisökin.” -Osallistuja
Samaan postaukseen haluan myös nostaa tämän vuoden kiinnostavimman taideprojektin, MONOKINI 2.0:n, jonka tekijänaiset ovat rohkeita ja oikealla asialla. Halaus kaikille Jumalattarille, jotka esiintyvät kuvissa itsensä ja muutoksensa hyväksyen. Valokuvanäyttelyn avajaiset Kaapelilla pursusivat onnistumisen ja elämän iloa! Hatun nosto, helmojen hulmahdus, kantojen kopina ja yhden rinnan kaunis rintakehä!
Täysikuu. Niin suuren ryhmän kanssa kokoonnuimme meditoimaan Pihasalille eli ”Kalevankadun Narniaan” oppilaan sanojen mukaan. Punainen kuu ei näyttäytynyt meille tänne pohjoiseen, vaikka moni sitä somen perusteella odotti. Meille Helsinkiin kuu näyttäytyi pilvisen sumuverhon läpi sumuisessa myrskysäässä.
Lempiaikani päivästä on pehmeän oranssin värinen auringonlasku, jolloin iho hohtaa kauneuttaan ilta-auringossa. Jo lapsena rakastin istua kesäiltaisin järven rannalla. Metsä oli täynnä mäntyjä mutta rannassa oli muutama koivu. Täydelliset vastavärit näkyivät valkoisen koivun rungossa, jonka pinta väreili persikkaa ja varjo piirtyi violettina pehmeään kaarnan. Näkyä siivitti kuikan laulu. Ne ovat ensimmäisiä muistojani meditatiivisesta olotilasta. Sen maiseman voin kantaa sisälläni mukana ja kokea …
Kaunein alkukesän viikonloppu. Kuinka tärkeää onkaan kokoontua eri ikäisten naisten kesken jakamaan niin naurua, luovaa hulluutta, kyyneleitä kuin hiljaisuuttakin luonnonhelmaan. Ensimmäiset hellepäivät auttoivat puhdistumista ja uudistumista. On niin vaikea kuvailla sanoin nyt jo toisen kerran tapahtunutta Jumalatar Minussa-workshoppia, mutta yritän. …Vapaata liikettä, chakrojen energiavirtojen balansointia, kauneutta, kukkia, spiraalienergiaa, kynttilänvaloa uima-altaalla, uinti ilta-auringossa joutsenten kanssa (almost …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön, tallentamisen, kaupan ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
ARJEN JUMALATTARET
Jälleen kesäkuun alussa naiset kerääntyivät yhteen ”Jumalatar Minussa” -viikonloppuun, joka oli meille kaikille loman aloitus. Viikonlopun tunnelmaan meitä opasti tällä kertaa ikoninen Jumalatar Inanna, jonka voima oli johtotähtemme. Inanna on sumerialainen taivaan äiti, joka selvisi kuolemasta ja symboloikin elämän kiertokulkua.
Jälleen kesäkuun alussa naiset kerääntyivät yhteen ”Jumalatar Minussa” -viikonloppuun, joka oli meille kaikille loman aloitus. Viikonlopun tunnelmaan meitä opasti tällä kertaa ikoninen Jumalatar Inanna, jonka voima oli johtotähtemme. Inanna on sumerialainen taivaan äiti, joka selvisi kuolemasta ja symboloikin elämän kiertokulkua.
Voimakkaan Inannan energioissa upposimme villeihin ja sensuelleihin tansseihin, naurua unohtamatta. Nainen on kaikkea samaan aikaan – hauskuus ja viha, ilo ja suru, lempeys ja julmuus, kuuma ja kylmä. Viikonloppuun mahtui avaavaa vapauden joogaa, temppelitansseja, huivien hulmuamista ja suitsukkeiden tuoksua. Ensimmäisenä iltana vihittiin käyttöön hedelmällisyysrumpu, jonka olen tehnyt perinteiseen tyyliin poronnahasta. Siitä lisää myöhemmin!
Kaavailtu laskeutuminen virtaavaan veteen kuten alkuvuodesta Aasiassa ei onnistunut ihan suunnitelmien mukaan koska Äiti Maa päätti antaa meille sopivina kuuroina vettä, navakkaa sivutuulta mutta myös nautinnollisia auringonpilkahduksia. Naisen elämässä on pakko antautua jatkuvaan muutokseen, niin tänäkin viikonloppuna. Onneksi yhdelläkään ohjaamistani workshopeista muutoksen tuulia ei ole pidetty huonoina asioina. Tietoinen hyväksyntä on äärimmäisen hyvä työkalu kaikkiin hetkiin.
Illan ei juurikaan hämärtyessä siirryimme saunomaan jossa puhdistimme niin kehoa kuin sielua – molempiin tarkoituksiin soveltuu ihanat luonnonkosmetiikkatuotteet Madaralta ja Weledalta. On ihanaa ravita ihoaan myrkyttömillä tuotteilla jossa on parhaat ainesosat luonnosta. Suosikkini Madaralta on heidän deodoranttinsa (ei kiitos myrkyille ja rintasyövälle) & Weledalta valitsen freesit sampoot jotka eivät jää tuoksumaan tukkaan liiaksi. Sanomattakin on selvää että dippaus kookosöljyyn soveltuu aina Jumalattarille!
Keskusteluita luovuudesta, perhe-elämästä, rakkaudesta ja unelmista. Muistiinpanoja, ajatuksia, oivalluksia, kuuintentioita ja unia kirjoitimme kauniisiin muistikirjoihin. Kaiken kauniin arvostaminen tekee elämästä helposti kiitollista.
Useat meistä siirtyivät lomalle Mittumaaritista. Ensi vuonna järjestän viikonlopun samaan aikaan – Pyhässä naisten ringissä oleminen on paras mahdollinen aloitus kesälle!
Samaan postaukseen haluan myös nostaa tämän vuoden kiinnostavimman taideprojektin, MONOKINI 2.0:n, jonka tekijänaiset ovat rohkeita ja oikealla asialla. Halaus kaikille Jumalattarille, jotka esiintyvät kuvissa itsensä ja muutoksensa hyväksyen. Valokuvanäyttelyn avajaiset Kaapelilla pursusivat onnistumisen ja elämän iloa! Hatun nosto, helmojen hulmahdus, kantojen kopina ja yhden rinnan kaunis rintakehä!
Lue myös nämä
Metsästäjän täysikuu
Täysikuu. Niin suuren ryhmän kanssa kokoonnuimme meditoimaan Pihasalille eli ”Kalevankadun Narniaan” oppilaan sanojen mukaan. Punainen kuu ei näyttäytynyt meille tänne pohjoiseen, vaikka moni sitä somen perusteella odotti. Meille Helsinkiin kuu näyttäytyi pilvisen sumuverhon läpi sumuisessa myrskysäässä.
Onko sinulla voimapaikkaa luonnossa?
Lempiaikani päivästä on pehmeän oranssin värinen auringonlasku, jolloin iho hohtaa kauneuttaan ilta-auringossa. Jo lapsena rakastin istua kesäiltaisin järven rannalla. Metsä oli täynnä mäntyjä mutta rannassa oli muutama koivu. Täydelliset vastavärit näkyivät valkoisen koivun rungossa, jonka pinta väreili persikkaa ja varjo piirtyi violettina pehmeään kaarnan. Näkyä siivitti kuikan laulu. Ne ovat ensimmäisiä muistojani meditatiivisesta olotilasta. Sen maiseman voin kantaa sisälläni mukana ja kokea …
Ja, oletko muuttanut elämäsi?