Uuden vuoden alussa kannattaa pysähtyä tarkastelemaan elettyä ja koettua. Kokeile vastata seuraaviin kysymyksiin nopsaan, intuitiivisesti. Nappaa valmiiksi kynä käteen ennenkuin jatkat pidemmälle.
Vuonna 2014
1. Tämä unelmani tuli toteen… 2. Tunnen itseni nyt paremmin koska… 3. Päästin irti… 4. Olen ylpeä itsestäni koska… 5. Olen onnellinen koska… 6. Ota erillinen lappu. Kirjoita siihen asia jota et enää halua kantaa mukanasi. Polta paperi. 7. Kirjoita lopuksi yksi positiivinen sana tai lause minkä otat mukaan tulevaan Uuteen kauteen. Tallenna paperi esim. alttarillesi, kalenterin väliin tai jonnekkin missä näet viestisi usein!
Rakkaudellista Uutta vuotta 2015 Sinulle!
Täysikuumeditaatioiden ohjaaminen on tuntunut viime vuoden voimakkaimmalta kutsumukselta. Visuaalisuudessa meditatiiviset mandalat veivät mennessään, siitä lisää edellisessä bloggauksessa. Seuraava ilmainen, ohjattu täysikuumeditaatio Pihasalin Ylisillä on samana iltana kuin Sisäisen voiman ja ilon kurssi alkaa, eli 5.3. torstaina. Täällä Costa Ricassa tähdet näkyvät kirkkaasti ja on ihmeellistä seurata kuun kasvua ja vähenemistä joka yö. Päätin viime vuoden eilen yöllä uimalla kuunsillassa – se balansoi ihanasti, mikä pehmeys ja rauha! Paikallisessa turistioppaassa on merkittynä kuun kierrot, ikuisesti nousevien ja laskevien vesien kylissä on kuun merkitys läsnä arkipäivässä.
Instagramissa alkaa kurssin suunnittelusta inspiroituneena seitsemän viikon kuvakisa! Tutustu kanssani chakroihin ja löydä kauneutta vuoden alkuun. Kun palaan Suomeen helmikuun lopussa, arvon jokaiselle viikolle voittajat. #sisainenvoimajailo @merimort. Ensimmäisellä viikolla sukellamme punaiseen. Myös matkapäiväkirjani sivut punertuivat eilen, kokeilin pitkästä aikaa ystävystyä akvarellien kanssa. Tämä paikka on muuten kukkaloisto-”narkkarin” unelma! Joka paikka pursuaa kauneutta, väriloistoa ja kiinnostavia yksityiskohtia.
Tällä välin kun olen tätä kirjoittanut bungalowin kuistilla, on pelottavan kaunis hämähäkki kutonut hiljaisuudessa täydellisen seittinsä korvani viereen. Hämähäkki symboloi luomisvoimaa, feminiiniä energiaa, intuitiota ja varjominuutta. Kiinnostava ja kenties haastava tuleva kuukausi siis tulossa!
Nyt lähden rannalle bongaamaan pelikaaneja (ihanan helppo bongauskohde hihi) ja ottamaan kädestä matkakumppaniani. Välillä on keskityttävä olennaiseen.
Adios 2014!
Ps. Viimeinen elukka on suosikkini. Muut eläinkuvat otti Pete. Kiitos kun jaksat intoilla kanssani luonnosta!
Koostimme Mimmikoto-animaatioista trailerin, jossa esitellään lukuisia hahmoja (piirsinkö todella noin monta?! 🙂 Mimmien seikkailut ylettyvät Suomen Vaskimetsästä aina Afrikkaan (Kenia), Brasilian sademetsiin, Kiinaan ja Japaniin. Mimmikotoa voit seurata SubJuniorilta koko syksyn. Tein myös lay-outin Mimmit-yhtyeen nettisivuille.Seuraavaksi lähden opettamaan sarjakuvan maagista maailmaa kansainväliselle leirille Nuorisokeskus Hyvärilään Nurmekseen. Ihanaa päästä kotimetsiin ja tutustumaan ihmisiin useista eri maista!Värikästä …
Vapauden joogan workshop syyskuun lopulla Kittilässä oli ympäröity Lapin ruskalla. Olen kaikkina muina vuoden aikoina Lapissa ollutkin, mutta ruska oli vielä kokematta. Energia oli hyvin erilainen kuin talvella. Syksyllä on rauhallisempaa kuin talvella rinnesesongin aikaan. Ensi syksynä ohjaan jälleen workshopin ruskan aikaan, teemme siitä perinteen Loma-Paksun kanssa.
Maaginen elokuun joogaretriitti Kolin lumoavassa luonnossa. Villiä vapautta, yhteyttä kehoon & hoivaa sielulle maagisella Mustarinteellä eli Kolilla! Syvennä kokemustasi itsestäsi kauniin elokuisen luonnon keskellä. Naisheimon voima, rituaalityöskentelyä, muinaisten heimokallioiden voima ja ripaus taikaa…Tule yksin tai ystävän kanssa tuntemaan sisarellista naisenergiaa ja tutustumaan omaan villiin, kehosta nousevaan voimaasi. Lähestymme kehomme viisautta luovuuden kautta, hengitysharjoituksilla, vapaasti tanssien, …
Minkä taakseen jättää…se sinne jää!

Lue myös nämä
Mimmit trailer vihdoin ulkona!
Koostimme Mimmikoto-animaatioista trailerin, jossa esitellään lukuisia hahmoja (piirsinkö todella noin monta?! 🙂 Mimmien seikkailut ylettyvät Suomen Vaskimetsästä aina Afrikkaan (Kenia), Brasilian sademetsiin, Kiinaan ja Japaniin. Mimmikotoa voit seurata SubJuniorilta koko syksyn. Tein myös lay-outin Mimmit-yhtyeen nettisivuille.Seuraavaksi lähden opettamaan sarjakuvan maagista maailmaa kansainväliselle leirille Nuorisokeskus Hyvärilään Nurmekseen. Ihanaa päästä kotimetsiin ja tutustumaan ihmisiin useista eri maista!Värikästä …
Lapin mutkaton hiljaisuus
Vapauden joogan workshop syyskuun lopulla Kittilässä oli ympäröity Lapin ruskalla. Olen kaikkina muina vuoden aikoina Lapissa ollutkin, mutta ruska oli vielä kokematta. Energia oli hyvin erilainen kuin talvella. Syksyllä on rauhallisempaa kuin talvella rinnesesongin aikaan. Ensi syksynä ohjaan jälleen workshopin ruskan aikaan, teemme siitä perinteen Loma-Paksun kanssa.
Villi nainen – SUSIPORTTI -eloretriitti Kolilla 14.–16.8.2026